South Park, tuo idyllinen pikkukylä Amerikan Yhdysvaltojen Coloradon osavaltiossa on tullut tutuksi Trey Parkerin ja Matt Stonen luomasta suositusta animaatiosarjasta. Harva meistä ei ole kuullut lausetta, ”Oh my God, they killed Kenny!”. Kuten tapana on, menestyneistä mediatuotteista tehdään jossain vaiheessa jonkinlainen peli, ja niin kävi South Parkillekin. Vuonna 2014 tuotiin South Park: The Stick of Truth pelattavaksi. Peli sai ihan hyvän vastaanoton, joten odotetusti saatiin nyt jatkoa pelisarjaan. South Park: The Fractured But Whole saapui kokonaisena, ehkä hieman säröillä ilahduttamaan meitä Eric Cartmanin ja kumppanien kera.
Respect my Authoritah!
Peli lähtee liikkeelle South Park: The Stick of Truth -pelin tunnelmissa, eli kyseessä voisi olla jatko-osa kyseiseen peliin, mutta ilman ensimmäisen osan pelaamistakin jyvälle pääsee hyvin heti alusta. Juonesta ilman suurempia spoilereita voi oikeastaan kertoa vain, että kyseessä on nyt supersankaritarina. Sinä, eli ”The New Kid” olet kokenut lapsuudessa suuren draaman, mistä kumpuaa supervoimasi. Jokaisella supersankarilla kuuluu olla trauma lapsuudesta sekä henkilökohtainen kryptoniitti. Tämä käy selville nopeasti pelin alussa, siitä pitää huolen Coon, eläintenhoitajan ja pesukarhun jälkeläinen, Eric Cartmanin supersankari-alter ego.
Alun perin tarkoitus on löytää kadonnut kissa ja saada 100 dollarin palkkio ennen muita supersankariryhmittymiä. Rahoilla on tarkoitus potkaista käyntiin suunnitelmat elokuva- ja tv-sarjoista Marvelin tyyliin. Näin siis alussa, no siitä ne tilanteet lähtevät kehittymään ja vähän kuten toisessa tunnetussa animaatiosarjassa The Simpsons, alun tapahtumat muuttuvat tarinan edetessä ja lopussa ollaan jo ihan kuin eri kertomuksessa. Juonenkäänteitä ja tiukkoja tilanteita tarjoillaan siinä määrin, että ainakaan mielikuvituksen puutteesta ei tekijöitä voi syyttää ja pelaaja ei pääse tarinan takia pitkästymään.
Sanotaan nyt sitten suoraan, että pieru on pelin primus motor, se eteenpäin vievä voima, jonka ympärillä pelaajan toimet pyörivät. Voimme olla vain iloisia, että haju-tv ei koskaan saanut suurempaa suosiota. Tekijätiimi meni jopa niin pitkälle, että hakivat tosielämän kovinta pierua, jonka äänen sitten laittoivat peliin. Pieru on pelihahmon tärkein ominaisuus, ja pierua pystyy kehittämään pelin edetessä. Suurena apuna on itse Jumalan ääni, Morgan Freeman, nyt tosin Freeman’s Taco -ruokakaupan omistaja. Hänen herkkuluomuksensa auttavat vapauttamaan pierun täyden potentiaalin. Todettakoon, että pelin Morgan Freemanille ei ole ääntään antanut itse aito Morgan Freeman, mikä tietenkin olisi ollut saavutus tuotantotiimiltä. Niin ja peli haastaa sitten pelaajaa ryhtymään taistoon Morgan Freemanin kanssa, jos uskaltaa. Kannattaa kokeilla, mutta ei kuitenkaan ihan alkuvaiheessa ainakaan, eikä oikeastaan loppuvaiheessakaan, tai missään vaiheessa. Rohkeimmat yrittäköön.
Handle it? For two billion dollars I could handle my Grandpas balls dude.
Pelin kun starttaa, pääsee hahmoeditoriin rakentamaan omaa hahmoa. Lopputulokseen sitten vaikuttaa jonkin verran se, minkä pelin vaikeustason valitsee. Ihonväri kun muuttuu pelin vaikeustason mukaan. Mitä vaikeammalla pelaa, sen tummemmaksi ihon väri muuttuu. Tämä, ja muutama muu asia on pelin tekijöiden poliittinen kannanotto. Piiloviittauksia löytyy vaikkapa Amerikan nykyhallintoon. Tämän ei pitäisi olla yllätys, samaa toimintaa on alusta lähtien ollut tv-sarjassa. Vaikeustasoa lukuun ottamatta peli ei kuitenkaan mitenkään alleviivaa tai tuo erityisesti esille tekijöiden mielipiteitä ja ainakin näin suomalaisesta näkökulmasta nuo eivät häiritse. Pitää muistaa, että peli on kielletty alle 18-vuotiailta, eli mistään nuorison mieleen vaikuttamisesta ei peliä voida syyttää.
Itse pelaaminen voidaan jakaa kolmeen perusosaan: tehtäviin, pulmiin ja taisteluihin. Tehtävät vaihtelevat lyhyistä selkeistä yhdessä paikassa tehtävistä hankkeista, aina ympäri kylää kuljettaviin moniosaisiin tarinatehtäviin. Pulmia tulee vastaan niin tehdessä tehtäviä, kuin käyskennellessä tutkimassa paikkoja. Pulmien ratkaisua haittaa se, että vaikka pulma olisi edessä, sen ratkaisu voi olla mahdotonta ilman erityistä pieruvoimaa, vaikkapa kykyä tunkea hamsteri hanuriin. Taistelut ovat sitten kokonaan oma lukunsa, vuoropohjaiseen kamppailuun kun usein vaikuttaa ei vain omat kyvyt, vaan myös taistelutoverien kyvyt, joten kumppanien valinnassa taistoon ryhdyttäessä kannattaa olla alun helppojen taistojen jälkeen tarkkana.
Pelissä on mukana iso liuta South Parkista tuttuja hahmoja ja varsinkin käytettyjen vaatteiden kaupassa kannattaa katsella ympärilleen, niin voi huomata piilotettuja easter eggejä. Osa hahmoista kuuluu samaan supersankariposseen kuin pelaaja, ja nämä hahmot toimivat taistoissa apuna. Osa taisteluista käydään yksin, mutta isommat taistot suuremmalla porukalla. Taistelutekniikka on vuoropohjainen ja jokaisella hahmolla omat kykynsä. Mukana on myös tuhovoimien lisäksi parantamiskykyjä, joille vaikeimmilla taistelutasoilla on tarvetta. Vuoron voi myös käyttää itsensä tai toisen hahmon parantamiseen ruokien tai tavaroiden avulla. Pelissä on tehtävien kautta avattavissa myös neljä erikoiskykyä joita voi käyttää taisteluissa. Ei kuitenkaan loputtomasti, vaan jokaisella kyvyllä on maksimimäärä mitä niitä voi pelin aikana käyttää. Erityiskyvyillä voi tehdä suurta tuhoa vihollisiin tai parantaa omia joukkoja riippuen kyvystä. Vihollisia riittää Raisins-tytöistä ninjoihin ja kaikkea niiden välistä, unohtamatta kuutosluokkalaisia. Perusvihollisten lisäksi kohdataan myös erikoisempia vihollisia. Välillä suoraviivainen vuoropohjainen taistelu voi voiton saamiseksi vaatia jonkun suoritteen teon, vaikkapa pelikentän päästä päähän etenemisen vihollisen jahdatessa takaa toisten ollessa esteenä.
Stan, don’t you know the first law of physics? Anything that’s fun costs at least eight dollars.
Pelaajalle annetaan pelin alussa valinta, minkä kymmenestä luokasta ottaa perustaistelutyyliksi. Jokaisella luokalla on kolme perusliikettä, sekä yksi ultimate-liike. Pelin edetessä luokkia saa avattua lisää, jolloin tulee mahdolliseksi valita eri luokkien liikkeiden välillä mitkä neljä liikettä ottaa käyttöön taistelussa. Jokaisella liikkeellä on omat vaikutusruutunsa, osa vaikuttaa useampaan taistelukentän ruutuun, toisen taas keskityttyä vain yhteen. Tehtävien tekemiset, pulmien ratkomiset ja taistelun läpäisyt lisäävät kokemuspisteitä, mitkä puolestaan avaavat reliikkipaikkoja. Noilla paikoille voi laittaa erikoisia reliikkejä jotka lisäävät, sekä vahvistavat kykyjä ja antavat taisteluissa etua. Tosin oman voimaluvun, ”mightin”, lisääntyessä perusvihollisten vastustuskyky ja voimat lisääntyvät. Eri tehtävillä ja vastustajille on kerrottu ”might”-luku, jonka alle ei tehtävää kannattaisi yrittää.
Siinä missä tarina vie mennessään, tahtoo perusvihollisten kanssa taisteleminen maistua puulle pidemmän päälle. Kun ne Chaos-kätyrit tulee samalta nurkalta haastamaa riitaa kolmattakymmentä kertaa, niin ei tahdo enää oikein huumori riittää. Isot tarinaan liittyvät taistelut on mannaa, mutta perustaistelut ei jaksa viihdyttää kauan. vaan nopeasti huomaa tekevänsä jopa reitinvalintoja sen mukaan ettei tarvitse aina sitä samaa porukkaa samassa paikassa kurmottaa. Varsinkin ninjojen hyökkäily satunnaisten puiden, puskien ja nurkkien takaa ottaa kupoliin. Onneksi kunnon pieru pelastaa orastavalta perustaistolta.
Puuduttavien perustaistoja lukuun ottamatta pelistä on vaikea löytää mitään erityistä moittimisen kohtaa. Kun käteen ottaa tuotteen jossa lukee South Park, suurimmalle osalle pitäisi olla jo tiedossa millaista menoa on luvassa, ja sitä on tarjolla nytkin South Park: The Fractured But Whole -pelissä. Muutama jumiuttaminen pelatessa tuli vastaan, kaikki kesken taistelua käytettäessä pierukykyä. Peliaikaa oli kellossa 30 tuntia pelin läpäisyn kohdalla kun rauhallisesti tutkiskeli maisemia ja käväisi jopa Kanadan muuriakin katsomassa.
Pieruhuumorin ystäville peli tarjoaa hymyä poskipieleen, mutta jotenkin vain jäi sellainen olo, että ihan kaikkia metaanikaasuhanoja ei olla avattu. Ainakin tarinan takia peli kannattaa kahlata läpi, sarjan fanit saavat paljon irti jo pelkästä paikkojen läpikäynnistä ja vaikka tämä olisi ensikosketus kaiken nähneeseen pikkukylään, odotettavissa on kiva pikku pelituokio. Jos ei muuten, niin sorminäppäryyttä pääsee harjoittamaan käyttämällä jokaista vastaantulevaa vessaa. Screw you guys, I’m going home!