Splosion Man (Xbox Live Arcade)

Kirjoittanut: Livegamers

02.08.2009

Twisted Pixel Games on nuori yhdysvaltalainen yhtiö, joka on viime aikoina tullut tutuksi Live Arcaden käyttäjille värikkäillä ja humoristisilla peleillään. Edellinen tuote oli maaliskuussa 2009 julkaistu kummallinen The Maw eikä viimeisin Splosion Man ole ainakaan vähemmän erikoinen.
Nimi on enne ja Splosion Man asettaa pelaajan räjähtävän miehen saappaisiin. Pahojen ja korruptoituneiden tiedemiesten hirvittävä koe on mennyt pieleen ja tehtävänä on nyt paeta sokkeloisesta tutkimuslaitoksesta. Meno on niin kieli poskessa tehtyä, etteivät edes ajoittaiset turhautumiset estä viihtymistä.

Lineaarinen tasoloikka

Jähtävä Mies on pohjimmiltaan 50 lineaariseen tasoon jaettu kaksiulotteinen tasoloikka, jossa tarkoituksena on juosta kentän alusta loppuun mahdollisimman nopeasti. Varsinaista loikkimista ei kuitenkaan ole, koska eteneminen tapahtuu itseään räjäyttämällä. Ohjaus onkin onnistuttu pitämään yhtä yksinkertaisena kuin peli-ideakin, sillä kaikki toiminta tapahtuu vasenta tattia liikuttamalla ja yhtä nappia painamalla.

Peli on vaikea, mutta onnistuneet suunnitteluratkaisut pitävät turhautumisen minimissä. Kentät ovat lyhyitä ja niihin on ripoteltu lukuisia välitallennuspisteitä. Lisäksi meno on niin nopeaa, ettei äkkikuolemaa ehdi juuri surra sen koittaessa, koska pelaaja laitetaan takaisin toimintaan sutjakkaasti ilman sen kummempaa mehustelua. Viimeinen silaus hauskanpidolle on mahdollisuus valita Way of the Coward: tarvittavan monen epäonnistumisen jälkeen pelaaja saa mahdollisuuden hypätä käynnissä olevan tason yli suoraan seuraavalle, mutta joutuu pitämään lanteillaan lyhyttä hametta pelkuruuden merkkinä.

Värikarkkia ja torven törähtelyä

Graafisesti Splosion Man on erittäin värikäs ja yksinkertainen, mutta samalla piirrosmainen ilme tuo kokonaisuuteen sen tarvitseman kepeyden. Animointi on sulavasti toteutettu ja ruudunpäivityskin pysyy jatkuvasti tilanteen tasalla. Varsinaista ääninäyttelyä ei pelissä ole, mutta erilaisia urahduksia senkin edestä ja tietenkin paljon räjähdyksiä. Musiikki on mielen pirteänä pitävää torven törähtelyä, joka vie ajatukset 1960-luvun alun Batmanin TV-sarjaan.

Yksin vai kimpassa?

Kaikki 50 tasoa pystyy pelaamaan sekä yksin tai maksimissaan kolmen muun kaverin kanssa joko paikallisesti tai Liven läpi. Iloisena yllätyksenä kentät ovat moninpelissä erilaiset verrattuna yksinpeliin. Tämä motivoi pelaamaan Splosion Manin ainakin vielä kerran läpi.

Twisted Pixel Games on selvästi suunnitellut pelinsä speed runeja varten ja Time Trial onkin tosimiesten laji. Tarkoitus on päästä kentän loppuun mahdollisimman nopeasti ja onnistuneet tulokset vaativat paljon harjoittelua.

Kevyt kesäpeli lyhyissä erissä

Splosion Man on sekä onnistunut kesäpeli että onnistunut latauspeli: se on erittäin yksinkertainen, toimiva ja parhaimmillaan lyhyissä erissä pelattuna. Pisteenä iin päällä ovat onnistuneet suunnitteluratkaisut, jotka pitävät turhautumisen minimissä.