Star Wars: Republic Commando on Lucasartsin kehittämä ja julkaisema FPS-peli. Lucasartsin menneet SW-lisenssiä hyödyntävät pelit ovat vaihdelleet laadullisesti erittäin paljon, ja suuri osa niistä onkin ollut aivan uskomatonta kuraa. Onko Republic Commando sitten se peli, jolla Lucasarts palauttaa itse kehittämänsä Star Wars -pelit niiden ansaitsemalle tasolle? Se selviää arvostelusta.
Siis mikä Commando?
Republic Commando sijoittuu, yllätys yllätys, kloonisotien aikakauteen Star Wars Episodien kaksi ja kolme välille. Pelissä seurataan Vanhan Tasavallan eliittijoukkoa kloonisotilaista jalostettua taisteluyksikköä, Delta Squadia. Nämä kommandot toimivat yleensä kulissien takana ja peli alkaakin Episodi 2 loppukohtauksen taistelusta. Toiveet kiinnostavasta juonesta voi kuitenkin heittää biojätteeseen heti ensimmäisen tehtävän loputtua. Toisella tehtävällä ei nimittäin ole juurikaan tekemistä ensimmäisen (eikä sen puoleen edes kolmannen) kanssa ja kun pelissä on ainoastaan kolme tehtävää, niin pointti tulee varmaankin selväksi.
Suurin yllätys on kuitenkin heti pelin alussa. Kotelossa ja menuissa lukee selkeästi Star Wars, mutta missä on jo tavaramerkiksi muodostunut alkujohdanto John Williamsin säveltämällä Star Wars -teemamusiikilla höystettynä? Sitä ei yksinkertaisesti ole ruudun keskelle tulee ainoastaan neljä hailakan harmaata riviä johdantoa. Ehkä tämä johtuu siitä, että pelin tapahtumia ei pelintekijöiden mielestä tarvitse pohjustaa tehtävien ja juonen pohjatessa vahvasti ainoastaan kaiken liikkuvan tappamiselle. Mutta todennäköisempää on se, että tunnelma on haluttu irrottaa elokuvien tunnelmasta, ja vaikkakin kyseessä on selvästi Star Wars -maailmaa hyödyntävä peli, niin tunnelmaa ei sieltä ole yritetty hakea. Lucasarts on oppinut läksynsä kantapään kautta.
Pelin tunnelma on nimittäin sitä parasta antia. Pelaajan ryhmä koostuu hänen hahmonsa lisäksi kolmesta muusta kommandosta. Vaikka jokainen näistä hahmoista on tietynlainen arkkityyppi (nokkela hakkeri, räjähdysaltis räjähde-spesialisti ja murhanhimoisen sekopäinen sotilas), niin näiden hahmojen persoonat ja keskinäiset keskustelut luovat erinomaisen tunnelman ja saavat ryhmän tuntumaan (ainakin lähes) inhimilliseltä. Pelaajan toimia myös kehutaan ahkerasti, mutta jos päätökset johtavat vahingoittumisiin, tai ovat sekavia, niin niistäkin kuuluu kuittailua. Are you trying to confuse the separatists to death, sir?
Rambo Commando Ultimaalinen tappokone
Ryhmän komentaminen on erittäin yksinkertaistettua. Pelaajan täytyy vain osoittaa tiettyä pelimaailman esinettä/estettä/ovea/tietokonekonsolia ja painaa nappia, niin kommandoryhmä hoitaa loput. Itsekin voi tietysti hakkeroida tai ovia availla, mutta ryhmän hoitaessa nämä liikkeet paremmin on suositeltavampaa luottaa heidän taitoihinsa varsinkin, kun taistelu ei ryhmältä itsenäisesti juurikaan suju (mutta tästä lisää myöhemmin). Ryhmänjäsenten käskyttämiseen on myös tarjolla Rainbow Six -tyylinen ristiohjainvalikko, jonka saa esille painamalla A-näppäintä. Valikosta pystyy antamaan yleiskäskyjä ryhmälle (muodostelmaan, seek & destroy, unohtakaa edelliset käskyt ja suojatkaa aluetta). Yleisesti ottaen ryhmän käskyttämisessä ei ole mitään vikaa ja ryhmä toimiikin paljon tehokkaammin, jos jokaisen määrää paikalleen.
Pelin asearsenaali ei onneksi koostu aivan täysin elokuvien kaltaisista aseista. Pääaseena on kuitenkin laser-ase, joskaan ulkomuodoltaan ja ominaisuuksiltaan se ei sitä muistuta. Aseessa on nimittäin mukavasti rekyyliä, joka ohjaimen tärinän kanssa saa sen tuntumaan mukavan tehokkaalta. Aseella on myös mahdollista tähdätä ns. oikean tähtäimen läpi, jolloin tähtäysristikko katoaa ruudulta loppujen lopuksi tätä ei kuitenkaan tule käytettyä. Perusaseen tehokkuuden illuusio kuitenkin särkyy nopeasti vaikka vihollista ampuisi päähän, niin silti tuhoamiseen tarvitsee ainakin toiset kymmenen panosta. Mitään uutta tämä ei kuitenkaan ole Star Wars -peleissä.
Onneksi aseeseen saatavat Anti-Armor ja Sniper -lisäosat kuitenkin korjaavat tätä tehottomuuden tunnelmaa. Neljänneksi aseeksi voi pelikentältä noukkia vihollisten pudottamia aseita, joista Transhodan-sotureiden haulikko osoittautui minulle mieluisimmaksi. Kun kaikista muista aseista panokset loppuvat (ei niinkään harvinaista), jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa. Toinen on kommandojen pistooli, jossa on loputtomat panokset ja toinen on lähitaistelu-liike, joka toteutetaan kommandon vasemmasta kädestä löytyvällä ilkeännäköisellä puukolla. Näistä viimeksi mainittu on parempi vaihtoehto monien vihollisten kohdalla kummasti aggressiot vähenee, kun puukko on lävistänyt otsalohkon. Vaikka lähietäisyydelle pyrkiessä yleensä menettää jonkin verran tulituksesta, niin visiiriin läjähtävät veri & öljyläikät onnistuneen reklamaation seurauksena hyvittävät (latautuvien suojien ohella) tätä seikkaa. Peli on kuvattu hahmon kypärän sisästä, mikä lisääkin immersion tunnetta peliin.
Republic Commando on räiskettä ja rätinää ja näiden menneiden aikojen ominaisuuksien alttarille on myös juoni ja tarina uhrattu. Eikä se haittaa, sillä peli ei yritäkään olla syvällinen. Vihollisia tungetaan pelaajan syliin semmoisella tahdilla, että välillä ei enää tiedä miten päin pitää ohjainta ja missä maailmassa sitä oikein on. Uppoutuminen räiskintään on nimittäin vähintäänkin täydellinen. Yksinpeli on vahvasti skriptattua (käsikirjoitettua) pirullisesta väijytyksestä vielä pirullisempaan juoksemista. Ensimmäisellä kerralla tämä toimiikin ja aiheuttaa verenpurkaumia silmissä, sekä kramppitiloja sormissa. Republic Commandoa voisi myös sanoa täysin epäreiluksi loputtomine ja ylivoimaisine vihollisineen jos siis pelin kekseliäisin ominaisuus olisi jätetty kehittämättä. Pelaaja ja ryhmänjäsenet eivät nimittäin voi kuolla loputtomasti. Jos elämä loppuu ristitulessa, niin hahmo vaipuu maahan, josta toinen ryhmänjäsen tai pelaaja itse voi tämän virvoittaa taistelukuntoiseksi. Ja kiinnostavaa kyllä sama pätee myös pelaajan hahmoon. Jos Rambo-vaihde aiheuttaa yllättävän kuoleman, niin ruutu menee punasävyiseksi ja pelaajalle tulee lista vaihtoehtoja eteen: hän voi käskyttää ryhmän virvoittamaan hänet, odottaa taistelun laantumista (ei kannattavaa) tai ladata edellisen tallennuspisteen (ei kannattavaa). Jos koko ryhmä heittää lusikan nurkkaan, niin jäljelle jää ainoastaan viimeisimmän tallennuspisteen lataaminen, joka ei sekään ole huono vaihtoehto, koska tallennuspisteitä on paljon. Vaikeimmalla vaikeusasteella koko ryhmän kuoleminen ei todellakaan ole harvinaista, mutta pelin skriptatusta luonteesta johtuen toisella kerralla taistelu menee yleensä heittämällä läpi.
Teknologia-demo Commando
Republic Commando on erittäin lattea peli. Syvällisyyttä siitä löytää ainoastaan Zenimäisellä viisaudella ja vuosikausien mietiskelyllä silloinkaan tulokset eivät välttämättä ole kiistattomia.
Peli on lähes tauotonta räiskettä ensimmäisestä minuutista aivan pelin loppuun tämä ei kuitenkaan ole paljoa, sillä peli kestää noin 1015 tuntia. Nykyisiä trendejä noudattaen se myös loppuu kuin saksilla leikattuna jatko-osaa odotellessa -tilanteeseen.
Teknisesti peli laittaa kuitenkin useimmat Xboxin pelit häpeämään olemassaoloaan. Itse asiassa en keksi mitään moitetta pelimekaniikka, grafiikat, musiikki, äänet, tekstuurit, hahmot jne. ovat kaikki moitteettomia ja varsinkin hahmomallinnus liikkeineen päivineen ansaitsee mielestäni kunniamaininnan. Pelin äänimaailma edustaa kauttaaltaan myös pelien kärkikastia äänitehosteiden toteuttamiseen on käytetty elokuvien tyylisesti Foley-tekniikkaa, jolla luodaan luonnon materiaaleilla äänitehosteet. Musiikki taas ei muistuta Star Wars -elokuvia lainkaan, vaan se on paljon pahaenteisempää ja synkempää täydellinen valinta sekin. Pelaajan hahmolle äänensä lainaava Temuera Morrison (Jango Fett, Episodi II) on myös ymmärtänyt hahmon macho-luonteen ja yhdistettynä muihin ei-niin-neitimäisiin ryhmänjäseniin tämä edustaa taas ääninäyttelyn huippua.
Sivuseikaksi jää pian se, että yksi kloonikommandoista vääntää englantia australialaisittain, kun muut puhuvat jenkkiaksentilla.
Teknisen puolen ylistyspuheen ulkopuolelle jätin tietoisesti tekoälyn – koska se ei ole huippuluokkaa. Vihollisten toiminnassa ei nimittäin ole mitään vikaa, mutta kummasti kommandot näyttävät tositilanteessa lobotomia-potilailta. Tämä varsinkin siinä tapauksessa, kun kiireiltään (n. 2030 vihulaista etusektorilla ja toiset samanlaiset takasektorilla) ei ole potilaita ehtinyt taluttaa tarkka-ampuja -asemaan. Potilaiden logiikka on kiistatonta jos on pieni vihollinen, niin sitä ei kannata ampua (jos ei erikseen käsketä). Jos taas on iso vihollinen, niin silloin kannattaa mennä mahdollisimman lähelle (mitä isompi ja tuhovoimaisempi sitä lähemmäs). Ja jos kulkee kyykyssä vihollisen jalkojen juureen (varsinkin ison ja vaarallisen), niin se ei ehkä tapa niin nopeasti (varsinkaan jos et ammu sitä). Asemassa ollessaan ja joskus harvoin pelaajaa seuratessaan kommandot toimivat kuitenkin mallikkaasti suosittelen kuitenkin käyttämään pelin tarjoamia lukuisia ampuma-asemia, jos ei halua juosta jatkuvasti virvoittamassa ryhmäläisiään.
Leväperäinen Live Commando
Pelissä on Live-tuki. Uskomattoman upeaa vai onko? Ei valitettavasti, nimittäin pelinkehittäjien puolihuolimaton suhtautuminen tämän ominaisuuden kehittämiseen iskee pelaajaa naamaan heti pelattaessa. Uusia ideoita ei selvästi ole riittänyt Live-puolelle ja päällimmäinen tunnelma pelattaessa onkin: mutta tämähän on nähty jo pari vuotta sitten.
Moninpelissä on neljä eri pelimuotoa, jotka eivät varmastikaan tarvitse selitystä. Mukana on Deathmatch, Team Deathmatch, Capture the Flag ja Assault. Vaikkakin pelimuodot ovat perinteisiä, niin ne olisivat johonkin asti jaksaneet kiinnostaa jos niitä pelattaisiin. Optimatchilla etsittäessä suurin osa noin 20 serveristä oli Deathmatchia. Sain kuitenkin muutamat hyvät pelit Assaultia (tehtävänä kuljettaa oma lippu vihollisen tukikohtaan tietyn ajan sisällä) pelattua, mutta valitettavan heikkoa ihmisten pelihalu tähän pelimuotoon oli. Ja Friends-list ei myöskään auttanut löytämään peliseuraa, sillä se kertoi avuliaasti, että kyllähän sinulla kavereita on ja ne vielä pelaa mutta ei mitä peliä.
Live-tuki on tehty maksimissaan 16 pelaajalle, mutta normaalilla kaistanopeudella (512) pelaajamäärä pyöri noin 12 pelaajan paikkeilla. Pelistä löytyy kahdeksan pelikarttaa, joista suurin osa on lohkaistu yksinpelin kartoista. Tehtäväpohjaisissa pelimuodoissa tämä aiheuttaa välillä epätasaisuutta, joka selittänee näiden pelimuotojen heikon suosion.
Moninpelistä ei löytynyt mitään suurta moitetta. Teknisesti se on mukiinmenevä, mutta samalla se osoittaa Republic Commandon todellisen luonteen, kun hektinen toiminta ja tunnelma on riisuttu pois. Luonnetta ei yksinkertaisesti ole. Suomalaisen peliseuran vähäisyys rasittaa pelien laatua myös paljon hyviä pelejä ei pääse syntymään, kun pelaajia ramppaa jatkuvasti serverille ja pois sieltä.
Republic Commandossa on myös system-link ja neljän pelaajan jaetun ruudun moninpeli. Peli tukee myös Content Download-ominaisuutta.
En uskalla suositella Republic Commandoa hankittavaksi moninpelin perusteella (paitsi jos saat muutama kymmenen kaveriasi myös hankkimaan pelin).
Ei-Niin-Commando
Lyhyesti sanottuna Star Wars: Republic Commando on pinnallista räiskintää, jonka pelaa läpi n. 15 tunnissa. Mutta pelissä on tunnelmaa ja asennetta ja mikä tärkeintä: kiinnostus säilyy loppuun asti. Tekniseltä toteutukseltaan se on Xbox-pelien kärkikastia mutta teknologia-demon pelaaminen ei tunnetusti ole äärettömän innostavaa touhua. Yksinpelin skriptaus vähentävää tehokkaasti peliaikaa (vaikkakin luo erinomaista tunnelmaa), sillä kerran kun on väijytyksestä selvinnyt, selviää siitä helpommin toisella kertaa.
En tiedä kenelle Republic Commandoa voisi suositella. Vaikka kyseessä on Star Wars -peli, niin sillä on loppujenlopuksi todella vähän kosketuspintaa elokuviin ja tästä syystä se ei välttämättä vetoa edes todelliseen faniin. FPS-pelejä taas on Xboxilla niin paljon, että RC hukkuu joukkoon nopeasti. Pelistä saattaa kuitenkin tulla alennuslaarien yllätyshitti, sillä kyllä tämä ajaa tehtävänsä ja viihdyttää pelaajaa jonkin aikaa.