Street Fighter on epäilemättä yksi tunnetuimmista ja vanhimmista 1 vs. 1 taistelupelisarjoista. Ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1987, mutta varsinaisen pommin pudotti 90-luvun alkupuoliskolla julkaistu jatko-osa Street Fighter II. Peli poiki aikojen saatossa kahmalokaupalla erilaisia versioita ja jokin näistä versioista on monelle nyt jo aikuisiän saavuttaneelle pelaajalle merkittävä osa lapsuusmuistoja. Valitettavasti itse kuuluin siihen vähemmistöön, joka vaikuttui paljon enemmän Mortal Kombatin avoimen verisestä väkivallasta ja Killer Instinctin (siihen aikaan) loistavan tummasävyisestä grafiikasta kuin pastelliväreillä kyllästetystä Street Fighter II:sta.
Aika kului ja Street Fighter jäi kaksiulotteisena tappelupelien sarjana unohduksiin teknologisen kehityksen mahdollistettua kolmiulotteiset pelit. Kuitenkin nyt – yli 10 vuotta lievästi flopanneen kolmannen osan jälkeen – Capcom on julkaissut myös kotikonsoleille Street Fighter IV:n, joka on yhtä aikaa vahvasti sekä menneellä maineella ratsastava kaksiulotteinen kehäraakki, että juuri oikealla tavalla hiottu ja moderni kolmiulotteinen taistelupeli. Valitettavasti neljäs osa kumartaa niin vahvasti vanhojen fanien ja yleensä tappelupelien veteraanien suuntaan, että se siinä sivussa myös pyllistää genren noviiseille hyvinkin röyhkeästi.
Mihin se tarina unohtui?
Taistelupelien tarinat eivät ole koskaan olleet maailmaa mullistavia kokemuksia, mutta Street Fighter IV yltää tässä suhteessa aivan uuteen ulottuvuuteen: tarinassa ei ole päätä eikä häntää. Yksinpeli eli Arcade Mode alkaa pelihahmon valinnalla ja sen jälkeen katsellaan lyhyt välivideo. Sitten taistellaan pitkin poikin maailmaa yksi vastaan yksi kohtaamisissa ja lopulta kohdataan kummallinen kaljupäinen jäämies nimeltä Seth hänen salaisessa laboratoriossaan. Loppupahiksen kaaduttua katsellaan toinen lyhyt välivideo ja lopputekstit. Tämän jälkeen saman voi toistaa eri pelihahmoilla yhteensä 25 eri kertaa.
Olematonta tarinaa kerrotaan persoonallisesti valitulla piirrosanimaatiolla, joka muistuttaa paljon 1990-luvun alun piirrossarjoja. Vaikkei niissä järkeä juuri olekaan niin ammattitaitoista jälkeä on mukava katsella ja jokaiselle pelihahmolle luodaan niiden avulla edes jonkinlainen häivähdys persoonasta.
(Pädillä) turpaan vaan ja onnea
Mikä tahansa tappelupeli joko seisoo tai kaatuu kontrolliensa ja hahmojen välisen tasapainon mukana. Kolikkopelihalleista tuttu kuuden napin systeemi istuu konsolin pädille ihan hyvin, mutta sen oppimiseen menee silti jokunen tovi. Tämän jälkeen Street Fighter veteraanit jo nauttivatkin olostaan siirtyen matsailemaan hyvässä seurassa, mutta noviiseilla valtava työurakka on vasta alussa.
Valitavana taistelijoita on yhteensä 25 ja niistä 16 on auki heti ensi kertaa peliä käynnistettäessä. Jokaisella hahmolla on omat normaalit hyökkäyksensä sekä henkilökohtaiset unique moves, kuten Guilen Sonic Boom ja Kenin Hadouken. Ruudun alalaidan supermittari täyttyy osumia jaettaessa ja mittarin voiman turvin voi suorittaa hitaita, mutta näyttäviä ja voimakkaita super comboja. Vastaavasti ultramittari täyttyy sitä mukaa kun pelihahmo ottaa vastaan osumaa ja täydellä mittarilla voi ottaa riskin: todella voimakas ultra combo kääntää yleensä onnistuessaan ottelun kulun päälaelleen. Kun jokaisella pelihahmolla on omat liikkeensä ja kombinaationsa niin on selvää, että niiden kaikkien opettelussa ja muistamisessa menee hetki aikaa. Se(kin) on kuitenkin vasta puolet menestyksen avaimista, sillä opittuja liikkeitä täytyy myös osata käyttää oikeaan aikaan ja samalla kyetä puolustautumaan vastustajan hyökkäyksiltä.
Taistelijoiden liikevalikoimaan pääsee tutustumaan joko vapaassa Training Modessa tai ohjatummin Challenge Moden Trial Gamea pelatessaan. Taukovalikosta on mahdollista katsella jokaisen hahmon liikkeet siististä taulukosta, mutta juuri siinä piileekin se noviisin seuraava kova haaste. Ohjeiden lukeminen muistuttaa yliopistomatematiikkaa: vaikka itse asia ei vaikea olisikaan niin suurin osa ajasta kuluu mystisten merkkien opettelemiseen. Itse jouduin useaan otteeseen etsimään apua liikeohjeiden tulkintaan internetin ihmeellisestä maailmasta. Street Fighter IV:n salakielen sisäistämisen jälkeen voi vasta se varsinainen oppimismatka alkaa.
Capcom on nähnyt paljon vaivaa eri taistelijoiden tasapainottamisessa ja riittävällä harjoittelulla on mahdollista pärjätä millä tahansa taistelijalla ketä tahansa vastaan. Tämä ei ole mikään pieni saavutus, mutta valitettavasti treenaamiseen tarvittava aika voi olla monelle liian paljon vaadittu.
Kaiken kaikkiaan Street Fighter IV:n oppimiskynnys on asetettu noviisien kannalta todella korkealle ja uusilta tulokkailta peli edellyttääkin tonneittain kärsivällisyyttä kestää tunti toisensa jälkeen jatkuvaa turpasaunaa, kunnes sitten jossain vaiheessa kokonaisuus aukeaa ja liikesarjat alkavat putoilla vastustajan kalloon. Itse jouduin käyttämään noin kuusi tuntia tehokasta peliaikaa ennen kuin saavutin ensimmäisen voittoni Xbox Livessä ja kuittasin siitä asiaankuuluvan achievementin. Samalla olin päässyt jonkin näkymättömän kynnyksen yli, sillä alkuun päästyäni mätkin viisi voittoa putkeen Liven Ranked-matseissa. Ilman tarvetta arvostella peliä olisin kuitenkin heittänyt DVD-levyn seinään jo kahden tunnin turpaan ottamisen jälkeen.
Perinteitä kunnioittaen
Graafisen asunsa puolesta Street Fighter IV edustaa nykyaikaan tuotua retrossa piehtarointia parhaimmillaan. Realismia ei edes teeskennellä, vaan kaikki muistuttaa enemmän värikästä animaatiota kuin vakavaa taistelupeliä. Hahmomallinnus on toteutettu esimerkillisen elävästi ja taistelijoiden ilmehtimiseen osuman hetkellä ei koskaan kyllästy. Vaikka varsinainen pelaaminen tapahtuukin tiukasti kahdessa ulottuvuudessa niin ajoittain kamera kieppuu toiminnan ympärillä kolmiulotteisesti. Tämä on kuitenkin toteutettu ammattitaidolla, sillä se ei missään vaiheessa tunnu ärsyttävältä pelaamisen keskeytykseltä. Kaikki taistelut käydään kaksiulotteisilla areenoilla, joiden taustalla kyllä tapahtuu kaikenlaista, mutta se ei vaikuta toimintaan millään tavalla. Tehty ratkaisu korostaa taitopelaamista entisestään, koska vastustajaa ei voi voittaa halvasti ajamalla hänet reunukselta alas tai lyömällä katossa törröttäviin piikkeihin. Ehkä hieman yllättävästi mitään ulkoisia vammoja ei taistelijoihin synny eikä verta näy lainkaan. Yleisen tunnelman kepeyden ansiosta ei punanestettä hetken pelaamisen jälkeen osaa edes kaivata. Ruudunpäivityskin pysyy jatkuvasti silkkisen tasaisena ja lataustaukoja on vain harvassa.
Musiikki on kummallinen sekametelisoppa poikabändisoundeja, 90-luvun alun syntetisaattorimusiikin vinkunaa ja jopa raskasta särökitaraa kuullaan välillä. Tuntuu siltä kuin suunnittelijat eivät olisi osanneet itsekään päättää, pitäisikö ääniraidan olla vanhoja muistoja herättävää tavaraa vai moderniin nykyaikaan vetoavaa. Joka tapauksessa kokonaisuus on onnistunut ja varsinkin alkuvalikoiden lurituksia kuuntelee mielellään. Ääniefektit ovat odotettuja muksahduksia ja kiljahduksia eikä niihin edes kiinnitä sen ihmeemmin huomiota kiihkeän matsin aikana. Tämä on vain hyvä merkki, sillä huonot äänitehosteet särähtäisivät korvaan melko nopeasti. Ääninäyttelyssä on valittavana sekä englanninkielinen että japaninkielinen ääniraita. Kumpikin toimii yhtä hyvin ja kysymys onkin jokaisen henkilökohtaisesta mieltymyksestä sen suhteen, kumpaa haluaa kuunnella pelatessaan.
The answer lies in the heart of battle
Kaikki käytössä olevat pelimuodot palvelevat tasan yhtä tarkoitusta: suoraviivaista ja kaksiulotteista 1 vs. 1 taistelua. Toisaalta se taistelu on jo itsessään aivan tarpeeksi monipuolista, jolloin mitään kankeaa seikkalupeliä Mortal Kombatin Konquestin tyyliin ei edes kaipaa.
Jo aiemmin mainittu Arcade Mode on normaali yksinpeli, jossa edetään ison turnauksen alusta loppuun valitulla hahmolla. Versus Mode mahdollistaa yhteenotot kaverien kesken samalla sohvalla istuen tai vaihtoehtoisesti voi otella myös tekoälyn kanssa. Erikoisena lisänä on mahdollisuus laittaa kaksi tekoälyä matsaamaan keskenään ja heittäytyä näin itse penkkiurheilijaksi. Challenge Modessa voi suorittaa haasteita eli pieniä minipelejä. Valittavana on aikarajan puitteissa vihollisten pieksentää yksi toisensa jälkeen, selviämistä mahdollisimman monesta ottelusta putkeen ja jo mainittu Trial Game, jossa pääsee harjoittelemaan ohjatusti valitun hahmon liikkeiden suorittamista.
Pelaaminen Street Fighter IV:ssä on jatkuvasti nousujohteista, sillä pelaamalla avautuu jatkuvasti lisää erilaisia ikoneita, titteleitä ja mitaleja sekä tietenkin myös achievementteja. Icon on avatar-tyylinen kuva, jonka saa laitettua oman gamertaginsä viereen ja valittavana on kaikkea tuimasta silmästä rambohuiviin sonnustautuneeseen kananpoikaan saakka. Title on gamertagin yläpuolelle tuleva arvonimi, jonka saa itse päättää. In Training, Not the Face, Super Genius ja Messiah ovat vain esimerkkejä letkautuksista, joiden lukeminen nostaa hymyn huulille. Mitalikokoelma karttuu jatkuvasti ja muutama achievement aukeaakin ihan vain sillä, että jaksaa peliä pelata riittävän ahkerasti.
Livessä läski tummuu
Nettipeli kattaa normaalin pisteisiin vaikuttavan Ranked Match moodin ja rennomman Player Match mahdollisuuden. Otteluita voi joko etsiä itse tai luoda oman aulan eli Lobbyn ja odotella sinne sitten vastustajia saapuvaksi. Paras vaihtoehto on kuitenkin laittaa asetuksista päälle requests on ja aloittaa normaalisti Arcade Mode. Tällöin saa jotain tekemistä samalla, kun peli etsii uusia vastustajia. Seuraa löytyykin erittäin nopeasti, sillä itse en päässyt kertaakaan edes yhtä Arcade Moden matsia loppuun asti, kun tekoälyn mättäminen keskeytyi: A new warrior has entered the ring! Liven mittelöissä esiintyy ajoittain lagia, mutta tällöin hidastelu näyttäisi vaikuttavan molempiin taistelijoihin samalla tavalla, jolloin verkkoviive ei pääse ratkaisemaan voittajaa.
Ranked-matsien jälkeen jaetaan pisteitä, jolloin voittaja saa pojoja lisää ja vastaavasti häviäjä niitä menettää. Toistaiseksi ei ole juurikaan tullut vastaan kesken pelistä häipymisiä, mutta valittu pistejärjestelmä saattaa johtaa ajan saatossa siihen, että sijoituksestaan arat pelaajat kokevat kiusausta lähteä pois matsista mieluummin kuin katsovat pisteidensä laskevan hävityn ottelun jälkeen.
Xbox Live Marketplaceen on jo julkaistu ladattavaa lisämateriaalia, mutta toistaiseksi jaossa ei ole muuta kuin vaihtoehtoisia asuja eri taistelijoille ja tämä tietenkin maksua vastaan. Kosmeettista muutosta lukuun ottamatta ne eivät tuo peliin mitään lisää, joten nykyiset latauspaketit miellyttävät vain kaikkein kovimpia faneja.
Satunnaispelaajan painajainen
Street Fighter IV on täydellinen klassisen pelisarjan modernisointi retrohenkeä unohtamatta. Se tietoisesti kieltäytyy olemasta helposti lähestyttävä muille kuin lapsuutensa sarjan parissa viettäneille veteraaneille. Kiinnostuneilta noviiseilta se edellyttää loppumattomasti kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, jos he mielivät saada pelin parissa edes vähän onnistumisen elämyksiä. Samalla Street Fighter IV lupaa unohtumattoman pelikokemuksen niille sotureille, jotka pitkällisen harjoittelun tuloksena onnistuvat saavuttamaan tarvittavan taitotason.