Kickstarter, tuo monen taiteenlajin ja uuden tuotteen lähtökohta, johon moni kehittäjä eri aloilta siirtyy. Fanien tukemat projektit ovat sekä mahdollistaneet toteutuneita unelmia, mutta harmillisesti moni on myös käyttänyt järjestelmää hyödyksi rikollisin menetelmin. Jotunista tuttu Thunder Lotus Games kuitenkin piti lupauksensa uuden pelinsä suhteen ja liki kymmenkertaisen rahamäärän kerättyään julkaisivat uuden, tasohyppelyä ja roolipeliä yhdistävän, ”Metroidvania-pelin” nimeltään Sundered. Mutta antaako se vastinetta fanien rahoille, jotka lahjoittivat rahaa pelikehitykseen kenties saadakseen syvällisen hahmonkehityksen, monipuolisen taistelun ja mielenkiintoisen tarinan? Vastaus on sekä kyllä, että ei.
Ikuisen elämän kirous
Sundered sijoittuu tuhoutuneeseen maailmaan, jossa Eshe-niminen seikkailija on ainoa jäljelle jäänyt ihminen ja samalla myös kirottu syntymään aina uudelleen. Koska hän ei voi koskaan kuolla lopullisesti, on hänen tehtävänään on löytää muinaiset artifaktit, joiden avulla voidaan luoda uusi maailma. Jokaista näistä artifakteista on kuitenkin piiloteltu syvälle maanalaisiin ja erilaisia hirviöitä viliseviin tunneleihin, jotka muuttuvat aina Eshen syntyessä uudelleen. Tämän enempää tarinasta ei kuitenkaan kerrota, vaan pelaaja joutuu itse päättelemään ja ymmärtämään sen. Mutta väliäkös sillä, eivät ihmiset Dark Soulsiakaan pelaa tarinan takia.
Alkuun Eshen ohjaaminen ja pelaaminen tuntuu hankalalta ja jopa turhauttavalta. Hän ei yllä hyppäämään minnekään, hänen aseistuksensa on tehotonta ja vihollisia ryöppyää paikalle laumoittain. Kun ruutu kirjaimellisesti täyttyy vihollisista, kuolema korjaa pian, mutta niin on tarkoituskin. Kun Eshe tappaa vihollisen, hän saa siitä pisteitä, joita voi uudelleensyntymisen ohessa käyttää itsensä parantamiseen ja uusien taitojen ostamiseen, jonka jälkeen hommaa kokeillaan uudelleen. Ilman kuolemista ei ole syntymistäkään, joten kuolema on myös pakollista.
Ensimmäiset pari tuntia pelissä meneekin hahmonkehitykseen, sillä Sunderedissa pisteiden grindaaminen on ainoa keino selvitä pelin läpi. Välillä touhu tuntuu oikeasti työltä, kun samoja alueita joutuu koluamaan läpi kerta toisensa jälkeen. Koska taisteluissa vietetään yli puolet pelin kestosta, luulisi sen olevan mielekästä ja monipuolista. Mutta ei sentään, vaan Eshen koko taisteluliikkeiden sarja on laitettu yhden napin taakse. Kaikki taistelut hoidetaan neliö-näppäintä hakkaamalla ja edestakaisin hyppimällä, väistellen vihollisten iskuja ja ammuksia. Välillä yhdessä huoneessa saa rämpätä neliötä viidestä kymmeneen minuuttia, kunnes päätyy seuraavaan samanlaiseen huoneeseen. Tavallisten rivivihollisten tappaminen alkaa maistumaan pahasti puulta, mutta jättimäiset pomovastukset tuovat sentään iloa ja vaihtelua.
Koska peli sijoittuu ahtaisiin ja ansoitettuihin tunneleihin, joissa liikkuminen pitää tehdä harkitusti ja varoen, olisi hyvä jos pelin vihollisarmeijat joutuisivat myös käyttämään kyseisiä sääntöjä. Vaan kun ei. Sunderedin sadat viholliset kun puskevat armotta seinien ja esteiden läpi, eivätkä ansat vahingoita niitä lainkaan. Eshen turvautuessa hyppimään seiniä ja esteitä pitkin eteenpäin, viholliset leijailevat kaikesta läpi, eikä niillä ole minkäänlaista massaa. Taistelut tuntuvat vähintäänkin epäreiluilta ja typeriltä, kun pelaaja ei edes näe omaa hahmoaan rytinän keskeltä, vaan keskittyy rämpyttämään neliötä ja tuijottaa energiapalkkiaan, jotta tietää milloin voi parantaa itseään.
Kynä on miekkaa mahtavampi
Pelin visuaalisuus on kuitenkin varmasti sen suurin valtti, mikä on oikeasti harmi. Kuten Jotunissa, myös Sunderedissa pelin hirviöt, taustat, ansat ja esteet ovat käsinpiirrettyjä ja tarkkaan suunniteltuja. Varsinkin pomovastusten yksityiskohdat ja väritys ovat niin taitavasti tehtyjä, että vastaavia toivoisi näkevän useamminkin videopeleissä. Musiikkia pelissä ei sen sijaan ole juuri lainkaan, vaan pelin äänimaailma koostuu hyvin pitkälti erilaisista efekteistä ja Eshen ääntelyistä. Moni saattaa paheksua ratkaisua, minun mielestäni se taas toimii hyvin taiteellisen piirrostyylin kanssa ja antaa pelille omanlaisensa tyylin.
Jokaisen artifaktin löytäessään pelaaja saa päättää kieltäytyykö sen käytöstä, vai omaksuuko sen salaisuudet itseensä. Molemmat ohjaavat Eshen kehityspuuta uuteen suuntaan, mutta vaikuttavat myös pelin loppuratkaisuun ja pomotaisteluihin. Pelissä on kolme erilaista loppua, joten uudelleen peluuarvoa pelistä ainakin löytyy. Harmillista vain, ettei vanhaa hahmoa voi ottaa mukaan uuteen peliin, vaan sen joutuu aloittamaan aina alusta. Itse rykäisin pelin noin kymmenessä tunnissa läpi, mutta vähänkin taitavampi pelaaja saa kestosta varmasti muutaman tunnin pois.
Sundered on kuitenkin hyvä ja mielenkiintoinen 2D-peli, jossa eniten häiritsevät sen yksinkertainen, sekava ja epäreilu taistelu, sekä samojen alueiden koluaminen. Pelin pomotaistelut ja varsinkin niiden tyyli ovat kuitenkin selkeitä valttikortteja erottamaan sen muista vastaavista peleistä. Alkukappaleen kysymykseen vastaankin vahvemmin kyllä. Pelin sai itselleen tukemalla kehitystä kahdellatoista eurolla, joten rahat olisi voinut käyttää huonomminkin. Mahdollista jatko-osaa varten suosittelen Thunder Lotusta kuitenkin käyttämään hieman ajatusta myös taistelumekaniikkaan.