Superhot on yksi kevään indie-tapauksista: se tuo mieleen jossain määrin Portalin pulmanratkonnat, mutta yksinkertaisessa visuaalisessa tyylissä on myös hyvin paljon samaa kuin esimerkiksi Capcomin Killer-sarjassa. Pelin ensimmäinen versio kehitettiin alunperin vuonna 2013 7DFPS Challengeen ─ kyseisessä tapahtumassa indie-kehittäjät saavat tehtäväkseen luoda seitsemässä päivässä jonkilaisen FPS-pelin prototyypin. SUPERHOT Team onnistui luomaan pelin, josta tuli heti ensiaskelillaan todellinen tapahtuman hitti ja perinteisen räiskinnän mullistaja.
Mullistavia tekoja tarvitaankin: Superhotia tehdessä on selvästi otettu pelillisesti jopa pienoisia riskejä ─ jopa itse sisällön uhalla ─ mutta vain näin rajoja rikotaan. Ilahduttavaa on, että peli sisältää myös Portalin tapaan omaperäisen tarinan, joka luo Superhot ympärille reilusti lisää lihaa.
Superhotin tarina on sangen omaperäinen: pelissä pelaaja painaa DOS-koneen virtanappia ja käynnistää Superhot.exen. Yhtäkkiä DOS-kone alkaakin kommunikoida pelaajan kanssa ja pistää kapuloita rattaisiin. Tarina koostuukin tietokoneen ja pelaajan mittelöinnistä ─ kumpi ikinä pystyykään olemaan nerokkaampi, voittaa pelin.
Red Hot Chili Jackals
Pelimekaniikka koukuttaa heti ensisekunneista lähtien. Mielenvikaisessa maailmassa aika liikkuu vain silloin, kun pelaaja itse nostaa jalkaansa. Kentät pääsee läpi, kun viimeinenkin punainen vihulainen on listitty. Pelaajan tarkoitus on väistellä luoteja ja olla yksinkertaisesti tekoälyä nokkelampi. Parhaimmillaan pelaaminen onkin kuin shakkia, jossa pitää miettiä tarkkaan jokaisen liikkeen seuraukset ja olla valmiina seuraavaan vihollisvyöryyn.
Kentät vaihtelevat kadunvarsista baaritiskeihin ja toimistotiloista autotalleihin. Kaikkia tapahtumapaikkoja yhdistää kirkkaan valkoinen ulkoasu ja minimalistinen grafiikka. Kentistä selviäminen vaatii toki vähän hoksottimia, mutta pelkällä räiskimiselläkin sinne sun tänne näyttää pärjäävän myös vallan mainiosti. Se on jopa hieman sääli: Superhot ei onnistu olemaan pulmanratkomisessa minkään näköinen suunnannäyttäjä, vaan nojaa yllättävän paljon pelkkään räiskimiseen.
Aseitakin on käytettävissä vain muutamaa sorttia ─ pistoolin, haulikon, rynnäkkökiväärin ja katanan völjyyn olisi kaivannut mukaan vähän jotain muutakin. Miltä olisikaan näyttänyt hitaasti eteenpäin menevä raketinheittimen panos tai vaikkapa liekkeihin leimahtava molotovin cocktail?
Pelin itse päätarinan pääsee läpi muutamassa tunnissa. Läpipeluun jälkeen pelissä on sitä sun toista pientä tutkiskeltavaa, kuten hämärää DOS-taidetta, minipelejä, selviytymispelimuotoa ja aikahaasteita. Sataprosenttisesti pelejä läpipelaaville ihmisille Superhotista löytyy varmasti haastetta illaksi jos toiseksi.
Ei kuitenkaan aivan hitti
On loppujen lopuksi vähän hankala päättää, onko Superhot kunnon peli vai onko se pelkkä teknologiademo. Lyhyys, simppeliys ja tietynlainen yksitoikkoisuus vetävät sitä selvästi pelkän teknologiapläjäyksen suuntaan, mutta taas mielipuolinen tarina ja hassu toteutus nostavat sen osakkeita reilusti.
Kyseessä on kuitenkin ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tekele. Superhot Team uskaltaa tehdä selvästi rajoja rikkovia konsepteja ja se jos mikä on kunnioitettava asia. Jatko-osaa odotellessa.