Table Tennis

Kirjoittanut: Livegamers

06.06.2006

Rivakkaotteisista gangsteripeleistään tuttu Rockstar tekee totaalisen suunnanmuutoksen uusimman pelinsä myötä. Synkkien ghettojen sijaan vastustajasta otetaan nyt mittaa pöytätenniksessä, lajissa, josta on aiemmin tehty hyvin vähän vakavasti otettavia videopeliversioita sitten legendaarisen Pongin. Mistään kieli poskessa askarrellusta pilipalijulkaisusta ei Rockstarin tuoreimmassa pelissä suinkaan ole kyse, vaan tekijät ovat liikkeellä tosissaan ja tiukka realismi on pelin avainsana.
Pallot pöydällä

Kuten edellä mainittiin, Rockstarin Table Tennis keskittyy vain olennaiseen ja kaikki ylimääräinen ”sälä” on pelistä tiputettu pois. Esimerkiksi pelihahmon kykyjä ei voi buustata supervälineillä tai -asusteilla, eikä hahmon ulkomuotoa voi vaatetusta lukuunottamatta muuten muokata. Kun sen sijaan päästään pöydän ääreen, lähes kaikki tosielämän pöytätenniksen elementit on saatu sisällytettyä peliin.

Ennen peliin siirtymistä suoritetaan hahmon valinta, joka ei ole pelkästään kosmeettinen, ulkonäköön rajoittuva tekijä. Hahmot ovat kyvyiltään hyvinkin erilaisia ja soveltuvat kukin tietyntyyppiseen pelitapaan. Esimerkiksi Kiinan oma poika Liu Ping on kierteiden mestari, kun taas länsinaapurin Jesper luottaa raakaan voimaan. Hahmojen tuntemus auttaa pelitaktiikoiden hiomisessa, riippuen kulloinkin pöydän taakse asettuvasta vastustajasta. Toki todellinen pelimies ei rajoitu yhteen hahmoon, vaan opettelee ja hallitsee kaikkien hahmojen salat.

Virtuaalipöytätennistä voi pelata joko yksinpelinä konetta vastaan, samalla ruudulla kaverin kanssa tai verkossa Xbox Live -palvelun kautta. Yksinpelipuoli on varsin suppea ja tarjoaa pelattavaksi näytösotteluiden lisäksi ainoastaan vaikeustasoltaan vaihtelevia turnauksia. Yksinpeliturnausten porkkanana ovat lukittujen hahmojen ja peliareenoiden avaaminen sekä tietysti Xbox Live -palvelun Gamerscorea kasvattavat saavutukset.

Verkkopeli jyrää

Xbox Livessä taitojaan voi mitellä sekä vapaissa (Player Match) että rankatuissa otteluissa, joko yksittäisissä matseissa tai aikarajoitteisissa turnauksissa. Pelien luonti ja niihin liittyminen käy näppärästi, tosin jokaisen ottelun jälkeen täytyy palata moninpelin alkuvalikkoon – uudelleenottelumahdollisuutta ei valitettavasti ole. Pelin nettikoodi on hämmästyttävän hyvin optimoitu, ainakin lukuisten testisessioiden aikana pelaaminen oli erittäin sujuvaa, eikä yhtä ainutta katkosta tai viivettä esiintynyt. Muutaman kerran vastustajan hahmon liikerata oli hivenen katkonainen, mutta tällöinkin itse pallon tasainen liike säilyi muuttumattomana.

Pelin peruskontrollit on helppo omaksua muutamassa tunnissa, mutta edistyneempien toimintojen opetteluun ja etenkin niiden tulokselliseen hyödyntämiseen itse pelissä kuluu huomattavasti enemmän aikaa. Pöytätennikseen kuuluvien erilaisten kierretyyppien lisäksi valikoimaan kuuluvat lyöntien ”pehmennys” ja focus-moodi, joka kohottaa pelihahmon kykyjä tilapäisesti.

Pelimekaniikan opetteluun Rockstarin pöytätennissimulaatio tarjoaa oivallisen harjoittelu-moodin, jonka avulla pelin salat avautuvat myös lajin noviiseille. Ja kun pelaamisesta haluaa tauolle, voi siirtyä katsojaksi Table Tennis Network -toiminnon kautta ja seurata muiden käyttäjien pelejä.

Ei ole hahmoa kustomointeihin katsominen

Graafinen toteutus Table Tennis -pelissä on hyvää next-generation-tasoa, hahmomallit on toteutettu yksityiskohtaisesti ja hallien miljööt muistuttavat reaalielämän vastineitaan. Hahmojen animaatio on sujuvaa eikä se havaittavasti töksähtele siirryttäessä liikesarjasta toiseen. Pallon ja pelaajan fysiikkamallinnus on moitteetonta, ainoastaan muutaman kerran olin havaitsevinani FPS-peleistä tuttua pahamaineista osumabugitusta. Kyseisessä tilanteessa pallo ei pompannut pöydästä ylöspäin vaan ainoastaan hipaisi pöytää matkallaan alaspäin – kuitenkin vastustaja palkittiin tilanteesta pisteellä. Toki voi olla, että pöytätenniksen säännöt ovat vuosien varrella muuttuneet…

Audiopuoli koostuu valikoissa jumputtavasta yksitoikkoisesta taustamusiikista ja yleisön kohinoista. Toisinaan huudot luovat tunnelmaa ja sopivat tilanteisiin mainiosti, toisinaan taas ”Sweden, Sweden!” -huudot aiheuttavat lähinnä huvitusta.

Yhteenveto

Table Tenniksen yksinpeli jaksaa kantaa muutaman illan, kaverin kanssa hivenen pidempään. Mutta kun kaikki hahmot ja areenat on avattu, alkaa mielenkiinto väistämättä hiipua. Pelin ehdoton vahvuus piilee nimenomaan loistavassa Live-toteutuksessa, joka tarjoaa puitteet nopeatempoisille, mutta samalla hyvin taktisille matseille ja sopivassa seurassa virtuaalipöytätenniksestä irtoaakin pitkäkestoista hupia.

Kokonaisuutena Rockstarin pöytätennis on ollut kevään ehdoton yllättäjä ja nousi kertaheitolla allekirjoittaneen urheilupelisuosikiksi, eikä vähiten saumattoman moninpelin ansiosta. Lisäksi peli on tavanomaista halvempi, joten pelityypin ystäville tätä Rockstarin luomusta on vaikea olla suosittelematta.