Pelinkehittäjä High Moon Studiosin edellinen julkaisu Darkwatch oli varsin menevä luurankolänkkäriräiskintä, joka jätti odotuksia firman seuraavalle tuotokselle. Jason Bourne -lisenssi oli mielenkiintoinen aihe uudelle pelille, mutta myös epäilyksiä heräsi. Elokuvan tunnelma ei varsinaisesti ollut vain pelkkää mieletöntä toimintaa, vaan tapahtumat etenivät tavallista toimintapätkää realistisemmalla otteella. Pelistä oli kuitenkin tekeillä tyypillisen räiskintä- ja mätkintäpainotteinen. Ongelma ei sinänsä ole paha, mutta selvästi toisenlainen kokemus on kyseessä elokuvaan verrattuna.
Medusan turpakeikka
Pelin päähuomio on nyrkkitappelussa. Pelaajan lähestyessä vihollista, vastustaja pudottaa aseensa ja peli siirtyy tappelumoodiin. Nopeat iskut ja voimakkaammat heijarilyönnit ovat perustyökalut, torjunnatkin onnistuvat. Pitkään nappia pohjassa pitämällä on mahdollista rikkoa voimakkaalla potkulla vastustajan suojaus. Lyijyjalkaisen sankarimme potkuille ei tosin ole mitään käyttöä, sillä jalkojen nostaminen on aivan liian hidasta vastustajien nopeiden iskusarjojen kanssa. Ikävä kyllä otteleminen noudattaa itseään toistavaa kaavaa. Ainoa tehokas tapa vastustajien voittamiseen ovat kolmen napinpainalluksen kombinaatiot, joiden jälkeen suojaudutaan kahden tai kolmen iskun ajaksi. Sitten samaa nopeaa komboa ja suojautumista toistetaan, kunnes pelihahmon mittari näyttävään automaattiseen lopetuslyöntiin täyttyy. Nämä ovatkin parhaimmillaan todella upeita, sillä erinomaisesti animoidut vastustajat lyödään tilannekohtaisesti päin lähintä huonekalua tai niitä isketään ympäristöstä löytyvillä improvisoiduilla aseilla, kuten kynällä tai tuolilla. Vaikka pelin taistelusysteemi ei ole kovinkaan syvällinen, se on riittävä pelin tarpeisiin. Turhan hankala varsinaisista mätkintäpeleistä tuttu muistipelimäinen systeemi hidastaisikin pelikokemusta, mutta mitään Ninja Gaidenin tai Devil May Cryn tasoista taistelua ei tältä peliltä tule odottaa.
Enemmän Jack Bauer kuin Jason Bourne
Aseellinen taistelu on toimivaa, mutta ajoittain vihollisiin on turhan hankala osua esineiden tarjoamien epämääräisten suojakenttien takia. Aseiden käyttö on kuitenkin hyvää vaihtelua lukuisiin turpakäräjiin. Bourne kantaa tavallisesti vaimennettua pistoolia mukanaan ja lainaa vastustajiltaan konetuliaseita sekä haulikkoja. Etenkin haulikoilla on lähietäisyydeltä hyvä säästyä ylimääräisiltä nyrkkeilyotteluilta, kun osuminen ei ole aivan niin tarkkaa. Muilla aseilla käytännössä vaaditaan pääosumia tai koko lippaan tyhjentämistä keskiruumiiseen. Hajoavia ympäristöjä on mukana riittävästi, joten niiden taakse piiloutuvat viholliset on helppoa häätää suojat ampumalla. Pelimaailman nykytrendien mukaisesti Bourne voi myös itse suojautua esineiden taakse, jolloin myös hänen energiamittarinsa palautuu hetkessä. Käsikähmässä elinvoimaa saa lopetusliikkeitä tekemällä. Yksi kenttä on piristävää vaihtelua kaavasta Mini-Cooperia ohjastaessa ympäri Pariisin katuja, mutta autoilujakso tosiaan rajoittuu vain tähän yksittäiseen romurallin kaupunkietappiin.
Vastoin tyypillisiä agenttipelejä, Bournessa ei juurikaan hiivitä. Ratkaisut ongelmiin löytyvät pääasiallisesti Jasonin nyrkeistä ja potkuista, myös tuliaseet ovat käytössä. Peli etenee erittäin vauhdikkaasti ja näennäisen sokkeloisista kentistä huolimatta eteneminen tapahtuu tarkasti rajatussa putkessa. Eksymisen vaaraa ei ole, sillä näppäimen takaa agenttimme vaistoaa seuraavan etapin ja näkee jopa hetken maailman hidastettuna katseenkin tarkentuessa lähimpään viholliseen. Monien muiden pelien tapaan tasaisin väliajoin jotakin uhkaavaa vaaraa tulee väistää nopeilla reaktioilla painamalla oikeaa näppäintä. Onneksi tämä monissa peleissä erittäin rasittava ominaisuus on tässä pelissä toteutettu esimerkillisesti, sillä äänimerkki varoittaa lähestyvästä reaktiotestistä. Välinäytösten selvittäminen ei siten tunnu epäreilulta, mutta vaarat antavat kuitenkin hyvin jännitystä muuten pelaajalta kontrollit poistaviin välivideoihin.
Tarkoituksena tehdä peli elokuvaa inhoaville?
Bourne-pelin teemaksi olisi sopinut kenties hieman hillitympi pelimuoto kuin äärimmäisen suoraviivainen räiskintä. Vaikka peli tällaisenaan on varsin viihdyttävä paketti, voisi kenties seikkailupelimäisempi tai juonivetoisempi näkemys ollut enemmän kohdallaan. Nyt tuntuu sille, kuin tämä peli olisi suunnattu lähinnä heille, joiden mielestä elokuva oli liian hidastempoinen ja tylsä. Joidenkin huhujen mukaan näyttelijä Matt Damon kieltäytyi lainaamasta peliin kasvojaan juuri liiallisen väkivaltaisuuden takia. Myöskään Franka Potenten näköisyyttä ei ole pelissä, vaan molemmat päähenkilöt ovat varsin geneerisen näköisiä. Juonenkuljetus on poukkoilevaa toiminnallisten takautumien ja suoraan elokuvasta napattujen pidennettyjen takaa-ajokohtausten välillä. Kovinkaan selkeää kuvaa tapahtumista ei saa ilman elokuvatrilogian ensimmäisen osan Bourne Identityn näkemistä. Sinänsä on erikoista tehdä peli vasta nyt vuoden 2002 filmistä, mutta toki pelin tämä laadukas elokuvasarja ansaitseekin.
Kokonaisuutena Bourne Conspiracy ei ole maailmaa mullistava, mutta suoraviivaisena ja erittäin näyttävänä toimintapakettina se toimii tehokkaasti lyhyen viiden tunnin kestonsa ajan. Peliä voi tässäkin muodossa hyvinkin suositella, ainakin jos sen alennushintaan löytää, mutta pienellä taistelusysteemin syventämisellä ja vaihtelun lisäämisellä olisi lopputuloksena ollut jo selvästi parempi peli. Nyt High Moon Studios ei täysin lunasta Bourneen kohdistuneita odotuksia. Joka tapauksessa, näyttävät tappelut ja tiivis tunnelma pelastavat paljon.