Karmivat hallusinaatiot eivät näe loppuaan, kun Yuki yrittää selviytyä tuntemattomalla laitoksella päivä toisensa jälkeen. Mielenterveys järkkyy ja sisäiset äänet käskevät tekemään hirveyksiä. Jotain odottamatonta tapahtuu ja kuin tyhjästä aukeaa mahdollisuus paeta. Pakomatka on kuitenkin vain osa suurempaa suunnitelmaa, sillä Yuki janoaa kostoa henkilöille, jotka ovat jättäneet hänet laitokselle kuolemaan. Pitkän välimatkan päässä yrittää selviytyä toinen hahmo nimeltään Dishwasher, jonka niskaa painaa raskas taakka. Hänellä on edessään mahdoton tehtävä: saattaa maailma vapaaksi kieroudelta ja pahuudelta.
Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa
Kuten voi jo päätellä, tarinan voi pelata läpi kahdella eri hahmolla: Dishwasherilla ja Yukilla. Kummankin hahmon näkökulmat poikkeavat hieman toisistaan, joten ensimmäisen läpäisyn jälkeen uudelleenpeluuarvoa riittää edelleen. Pelin läpipeluuseen menee vaikeusasteen valinnasta riippuen 3–4 tuntia, mikä on yllättävän paljon Arcade -peliltä.
Lisukkeena tarjotaan mahdollisuutta selvittää välejä ninjojen, robottien ja zombien kanssa lukuisilla areenoilla; haastetta piisaa, ja kovempikin samurai joutuu koetukselle. Mikäli areenat osoittautuvat kuitenkin liian helpoksi nakiksi, niin viimeistään survival-moodi pistää hikoilemaan kotisohvalla loputtomilla vihollisjoukoillaan. Tosin porkkana ei ole kummoinen – pisimpään selviytynyt saa nimensä scoreboardin kärkeen. Sisällön puutteesta peliä ei kuitenkaan voi syyttää, sillä siinä on tekemistä useammaksi illaksi. Paljoa vaihtelua se ei kuitenkaan tarjoa, sillä pelaaminen on lähinnä loputonta teurastusta paikasta toiseen.
Miekka on kynää mahtavampi
Pelin tarinaa täyttää varsin synkkä mustavalkoinen kuori. Pian kuvaruutu täyttyy verellä ja irtoavat raajat uhmaavat painovoimaa. Alueet vaihtelevat kiitettävästi urbaanista kaatopaikasta likaisiin katakombeihin. Välipätkät näytetään sarjakuvamaisesti, joissa kuviin ilmestyy puhekuplia ja tarina aukeaa pala palalta. Suunnittelussa on käytetty läjä omaperäisiä ideoita, ja ne istuvat todella hyvin peliin. Kaiken kaikkiaan grafiikka on erittäin tyylikkäästi toteutettu, ja se jaksaa kerta toisensa jälkeen hämmästyttää.
Brutaaleja tappoja tehostavat makeat äänet. Pelintekijät ovat mitä ilmeisimmin ottaneet mallia vanhoista samurai-elokuvista, koska havaittavissa on hyvin paljon samankaltaisuuksia. Kovin runsas ei äänipankki ole; samoja efektejä kierrätetään aika paljon, mutta missään vaiheessa tämä ei häiritse pelaamista.
Ottaen huomioon, että peli on täysin sivusta kuvattu, löytyy kontrolleista useita funktioita. Perustoimintoja ovat nopea lyönti, voimakas lyönti, heitto ja hyppy. Yhdistämällä näitä saadaan aikaan upeita komboja. Myöhemmässä vaiheessa tarinaa selkärepun täyttyessä rynkyistä ja taioista käyttöön tulevat myös trikkerit, joilla sitten voidaan jo räjäyttää käytännössä kaikki atomeiksi. Koko komeuden kruunaa se, että oikeasta tatista hahmolla voi kadota varjoihin ja liitää lyhyen matkaa suunnasta riippumatta.
Kaksi katanaa – suurempi verilöyly
Jos pelaaminen käy yksinäiseksi, voi tarinan läpäistä kaverin kanssa samalla koneella tai verkossa. Mitään mullistavan erikoista tässä ei ole; peli tosin helpottuu melkoisesti, koska vihollismäärä ei kasva pelatessa kaksinpeliä. Siltikin mahdollisuus pelata kaverin tai tuntemattoman kanssa on aina tervetullut ominaisuus. Mitään lagiongelmia ei ilmennyt, mutta toisen pelaajan haussa tuntui kestävän ikuisuus.
Harvinaista herkkua
Dishwasher tarjoaa kaikkea, mitä vastaavalta genreltä voi toivoa ja enemmänkin. Ainoa suurempi kompastuskivi on pelin tapa kierrättää taisteluita. Onneksi taistelumekaniikka on todella hyvin toteutettu. Kampanjan jälkeen jää pelattavaa lukuisilla areenoilla, joissa jatkuvasti lisääntyvät vihollisjoukot yrittävät teurastaa pelaajan. On hyvin harvinaista, että tällaista karkkia on tarjolla 800 MS-pisteen pilkkahintaan. Mikäli verellä mässäily ja huimaa menoa tarjoava toimintaseikkailu ovat mieleen, ei uutta Dishwasheria kannata jättää väliin.