Jonkinlaisia selviytymispelejä puskee nykyään ovista ja ikkunoista ja ne ovatkin yhtiä yleisimmistä ja suosituimmista genreistä, joita ”early access”-nimikkeen alta löytyy. Löytyy Rustia, DayZ:tä, 7 Days To Dieta, Miscreatedia ja nyt myös The Forestia, joka on myös saanut omat konsolikäännöksensä PlayStation 4:lle. Mutta millainen on peli, jota ovat inspiroineet veriset ja synkät kauhuleffat The Descent ja Cannibal Holocaust, mutta myös Disneyn värikkäät lastenelokuvat?
Tosi-tv-tähti todellisessa pinteessä
The Forest käynnistyy, kun televisiosarjoista tuttu Bear Gryl… siis Eric LeBlanc on lentämässä Saksasta New Yorkiin poikansa Timmyn kanssa. Yhtäkkiä taivaalla alkaa yliluonnolliselta tuntuva myrsky, jonka myötä lentokoneen moottori sammuu ja kone putoaa keskelle autiosaarta kuin Lostissa aikanaan. Eric menettää tajuntansa rysäyksessä, mutta virkoaa hetkeksi vain huomatakseen, kuinka punaihoinen mies nostaa tajuttoman Timmyn käsivarsilleen ja juoksee pakoon. Eric vaipuu uudelleen tajuttomuuteen ja kun hän seuraavan kerran herää, ei koneessa ole jäljellä kuin muutama ruumis, eikä Timmysta tai punaihoisesta muukalaisesta ole merkkiäkään. Minne ja miksi poika vietiin ja kuka tuo mies oli, siitä aikoo hiljainen tositv-tähti ottaa pian selvää. Mutta ihan ensimmäiseksi pitäisi varmaan syödä, peseytyä ja rakentaa suojaakin, sillä yö on tulossa ja kaukaa kuuluu villieläinten ääniä. Vai onko se sittenkään eläin?
Kun koneesta on kömmitty ulos ja löydetty turvallinen ja mieluisa paikka uudenlaiselle elämälle, on aika rakentaa leiri. Koska pelin nimi on Metsä, ei ole varmaan vaikeaa arvata mikä on tärkein rakennusmateriaali. Puusta voi rakentaa itselleen monenlaisia veneitä, puumajoja, ansoja, linnoituksia, mökkejä, koriste-esineitä tai vaikka oman kirkon, mikäli siltä tuntuu. Suurin osa rakennuksista on kuitenkin vain kosmeettisia, sillä esimerkiksi itserakennettuun mökkiin ei pääse ollenkaan sisään, eikä sitä pääse myöskään sisustamaan. Tönö toimiikin vain ja ainoastaan tallennus- ja nukkumapaikkana.
Saarella on mahdollista seikkailla joko yksin, tai kaverin kanssa kahdestaan. Tällöin toinen pelaaja on yksi selviytyneistä matkustajista, joka ei kuitenkaan ole mukana millään muulla tavalla, kuin ykköspelaajan seurana. Kaksinpeli on kuitenkin erittäin kaivattu lisä The Forestin kaltaiseen hiekkalaatikkoon, jossa pelaaja voi rakentaa omaa leiriään melkeinpä millaiseksi tahtoo ja jossa kaivataan jatkuvasti lisää resursseja lähes kaikkeen. Apu on tarpeen, kun puumajojen ja vetokärryjen rakentamista varten joutuu kaatamaan puolet koko saaren puista. Rakennusapu ei kuitenkaan ole se suurin hyöty toverista, vaan kaverin apua kaivataan viimeistään viholliskontaktissa.
Cannibal Holocaust
Leirin ulkonäköön ja monipuolisuuteen kannattaa oikeasti panostaa, sillä Eric ei ole saarella yksin. Villieläimistä ei saarella selviytymisessä ole ongelmaa, sillä alligaattorit, kilpikonnat tai peurat eivät metsämiestä haittaa. Suurempi vaara liittyykin saarella asuviin kannibaaliheimoihin, vaikka eivät olekaan vaaroista pahimpia. Kannibaalit liikkuvat aluksi yksin tai pareittain ja tulevat tutkimaan uutta asukkia tarkkailemalla kaukaa ja juoksemalla karkuun, mikäli heidän läsnäolonsa huomataan. Myöhemmin ne tulevat kuitenkin isommalla seurueella koputtelemaan mökin ovea, jolloin kannattaa kaivaa kirvestä ja jousipyssyä esiin ja turvautua aggressiiviseen puolustukseen oman henkensä puolesta. Kun pelin edetessä kannibaaleja on pilkottu paloiksi ja ripustettu pelotteiksi seipäiden nokkiin, julistavat kannibaaliheimot sodan ja rynnivät sankoin joukoin hakemaan pelaajaa joulupöytään. Tällöin paikalle saapuvat myös vihollisista vaarallisimmat: mutantit.
Mutantteja on useita erilaisia, joista yhtäkään ei kannata aliarvioida. Ne liikkuvat harvoin yksin, sillä esimerkiksi jaloista ja usean naisen yläruumiista koostuva Virginia kulkee usein käsistä koostuvan Armsyn kanssa, jolloin provosoiva pelaaja saa kimppuunsa molemmat hirviöt samaan aikaan. Mutantit ovatkin sen verran vaarallisia, että usein kannibaalit tajuavat pysyä poissa jaloista. Siihen ei kannata kuitenkaan luottaa liikaa, sillä pahimmassa tapauksessa vihainen kannibaaliheimo hyökkää kimppuun juuri samaan aikaan kuin mutanttikaksikkokin ja silloin onkin hengenlähtö lähellä. Tilanne on vähintäänkin ärsyttävä, sillä pelaaja kuolee muutamasta iskusta ilman asianmukaisia varusteita ja joutuu joko heräämään luolasta ilman varusteita, tai katsomaan GAME OVER-ruutua. Onneksi pelin voi tallentaa manuaalisesti nukkumalla ja itseään saa syyttää jos sen unohtaa. Moninpelissä tosin herätään jälleen lentokoneen hylyn luota, eikä lopullista päätöstä seikkailulle voi tulla.
Huonona puolena massiivisissa vihollismäärissä on pelin taistelumekaniikka, joka ei ole kovinkaan monipuolinen. Käytännössä pelaaja vain rämpyttää hyökkäyspainiketta ja mättää vihollista kirveellä tauluun parilla samanlaisella liikkeellä, eikä iskuissakaan tunnu aina olevan tarpeeksi voimaa tai osumisen tunnetta, varsinkaan mutantteja vastaan taistellessa. Isoissa viholliskontakteissa taistelu menee liian sekavaksi ja tuntuu välillä liiankin epäreilulta, sillä vihollisia tuntuu olevan usein aivan liikaa. Olisi hienoa, jos taistelussa olisi enemmän kontrollia vaikkapa Dying Lightin tai Dead Islandin tapaan, jossa liikesarjoja on useita ja ne vaihtuvat aseiden myötä.
Saarella elämiseen ja pärjäämiseen helpottaa muutama asia. Ensimmäinen, ja alkuun myös tärkein, on leirin puolustus. Kannibaalit eivät ole tyhmiä, vaan niiden tekoäly on oikeasti yksi pelin valttikorteista ja hienouksista. Mikäli pelaaja ripustaa tapettujen heimolaisten irtopäitä seipäisiin ja sytyttää ne tuleen, kannibaalit miettivät kahdesti hyökkäävätkö vai juoksevatko vain pakoon. Aluksi ne saattavat tehdä äkillisiä liikkeitä ja murista pelaajalle, mutta pötkivät kuitenkin pakoon, mikäli niitä kohtaan käyttäytyy vähänkin uhkaavasti. Ne eivät välttämättä myöskään hyökkää kimppuun heti, vaan saattavat tutkia pelaajaa kauempaa tai ärsyttää pelaajaa, jotta tämä lähtisi perään ja juoksisi suoraan ansaan, jossa odottaakin monen kannibaalin väijytys.
Toinen tärkeä osa-alue on saaren tutkiminen ja tavaroiden haaliminen. Saarella on useita luolastoja, josta jokaisesta löytää jotain enemmän tai vähemmän tärkeää varustetta tai asetta. Mukana kulkevia aseita voi kehittää, päälleen voi rakentaa jonkinlaista haarniskaa ja mikä tärkeintä, luolista löytää usein uusia leluja, kuten varsijousta, parempaa kirvestä tai vaikkapa moottorisahan. Pilkkopimeissä luolissa kulkeminen on samaan aikaan mielenkiintoista, että jännittävää, sillä koskaan ei voi olla varma onko pelaaja sittenkään yksin. Kun pimeässä törmääkin Virginian takapuoleen, on aika ottaa sydänlääke ja vaihtaa alushousut.
Jokaisen selviytyjä on samanlainen
Paria asiaa The Forestiin kuitenkin kaipaisi ja yksi niistä on hahmonkehitys. Sellaista ei nimittäin ole. Ericillä ei ole mitään statseja joita parantaa, repun kokoa ei voi kasvattaa, eikä esimerkiksi jousipyssyn keppejä voi kantaa kahtakymmentä enempää vaikka mikä olisi. Koska peli vaatii valtavasti aikaa, olisi mukavaa, jos myös Ericiä voisi kehittää hahmona johonkin suuntaan ja antaa hahmolle vaikkapa jotain erikoiskykyjä, tai jos häntä voisi kehittää omaan pelityyliin sopivanlaisen. Mikäli pitäisi enemmän pitkänmatkan taistelusta, voisi pelaaja halutessaan kehittää jousiammuntataitoa ja lähitaistelusta nauttiva pelaaja voisi sen sijaan parantaa iskuvoimaa tai lyöntinopeutta.
Toinen pieni valituksenaihe on tutkiminen. Maailmassa on kyllä kaikenlaista mukavaa tarjolla, mutta vain luolissa. Maanpäällä ei ole oikeastaan mitään. Esimerkiksi eräältä rannalta löytää valtavan määrän vanhoja laivakontteja ja erilaisia mökkejä, mutta jokainen näistä on täysin tyhjiä. Maanpäällä oleva ympäristö ei siis lainkaan houkuttele tutkimusmatkailuun, sillä kaiken uuden ja mielenkiintoisen löytää vain ja ainoastaan pimeistä luolista.
Maailman realistisin selviytymissimulaattori The Forest ei ole, eikä se sitä myöskään yritä. Se ei missään vaiheessa kerro pelaajalle suoraan ja kädestäpitäen pelin mekaniikkoja tai sen syvää ja monipuolista tarinaa, vaan pelaaja joutuu itse tutkimaan ympäristöä, lukemaan saarelta löytyviä päiväkirjoja ja muistiinpanoja ja tekemään itse tutkielmaa mitä on tapahtunut, milloin on tapahtunut ja minkä takia on tapahtunut. En olettanut pelissä oikeasti edes olemaan sen kummallisempaa juonta, mutta yllätyin kuinka väärässä olinkaan. Tarina on synkkä ja julma ja se sopii erinomaisesti pelin henkeen kaikkine yllätyksineen ja lopetuksineen. Saarella seikkaillessa unohtaa nopeasti sen alkuperäisen tehtävän, sillä peli ei juurikaan asiasta muistuttele. Timmyn pelastaminen saa odottaa, sillä The Forest on erinomainen hiekkalaatikkoseikkailu, jonka pääpaino on nimenomaan selviytymisessä ja tutkimusmatkailussa. Kunpa mukaan saataisiin vielä jonkinlainen hahmonkehitys, joka mahdollistaisi persoonallisemman pelikokemuksen pelaajille.
