Indiepelien aikakaudella kaksiulotteisuus on jälleen muotia, kuin 8-bittisen Nintendon aikana konsanaan. Toinen vallitseva teema on roguelike-pelisuunnittelu, joka teoriassa tekee jokaisesta pelikerrasta erilaisen arpomalla tietyt parametrit uudestaan. The Swindle (PS4, PS3, PS Vita. Cross buy) ottaa omalaatuisen lähestymistavan yhdistelemällä steampunkia, kyberrikollisuutta sekä tasohyppelyä edellämainittuihin elementteihin. Tuloksena on varsin mielenkiintoinen yhdistelmä hiiviskelyä ja pulmanratkontaa, mutta kuinka nämä palaset saadaan toimimaan pelinä? Se selviää seuraavasta.
Hypi, pompi, ryöstä
The Swindle käynnistyy minimalistisen pohjustuksen kautta; pelaajalla on 100 päivää aikaa kerätä mahdollisimman paljon resursseja ja taitoja isoa ryöstökeikkaa varten. Scotland Yard on kehittämässä uutta ihmeellistä keksintöä, joka mahdollisesti tekee kaikista rosvoista työttömiä, joten järkevä ratkaisu on varastaa se. Resursseja kerätään murtautumalla eri turvaluokituksilla varustettuihin rakennuksiin ja keräämällä valuuttaa maasta sekä hakkeroimalla tietokoneita. Tätä prosessia hidastamassa on joukko erilaisia vartijoita, kameroita, miinoja, lukittuja ovia ja satunnaisesti generoitavat kentät. Yksi ryöstö kestää aina päivän, joten käytössä on rajallinen määrä mahdollisuuksia kartuttaa varallisuutta ennen lopullista keikkaa. Mielenkiintoa ryöstelyyn tuo se, että ryöstösaalis pitää saada palautettua takaisin päämajaan, tai ryöstöstä ei jää mitään käteen. Tässä piilee pelin yksi parhaita oivalluksia, eli ahneuden merkitys lopputulokseen. Kenttiä voi koluta rajallisen määrän, joten voitot pitäisi maksimoida. Toisaalta liika tulojen tavoittelu saattaa johtaa kuolemaan ja keikasta saatujen rahojen menettämiseen sekä päivän hukkaamiseen. Pelaajan pitää siis usein punnita, onko riski tavoiteltavien rahojen arvoinen, vai onko parempi vain kuitata voitot ja jatkaa kohti seuraavaa ryöstöä.
Rahat tai henki!
Kaksiulotteinen tasohyppely yhdistettynä hiiviskelyyn ei ole mitenkään ennenkuulumaton idea. The Swindle lähestyy silti aihetta omaperäisellä tavalla. Keskeinen teema on murtautuminen robottien vartioimiin rakennuksiin, jotka luodaan satunnaisesti kuuden erityyppisen kompleksin pohjalta pelin aikana. Jokaisen rakennuksen ominaisuuksiin kuuluu toinen toistaan haastavammat vartijat, pulmat, pohjaratkaisut ja ansat, joiden kautta rahoihin pääsee käsiksi. Keikkojen helpottamiseksi pelattavalle hahmolle voi ostaa erilaisia taitoja ja työkaluja, joiden hyödyntäminen on tasojen vaikeutuessa välttämätöntä. Myös uudet rakennukset avataan samalla valuutalla, joten varallisuuden managerointi on tärkeä osa pelin kulkua. Kyseessä ei missään nimessä ole helppo peli. Parin ensimmäisen rakennuksen jälkeen vaikeustaso kohoaa nopeasti ja kuolo korjaa kertalaakista. Jos vartijat pääsevät rosvon jäljille, syntyy hälytys, joka kutsuu paikalle poliisit. Poliiseista voi sanoa sen verran, että paikalle saapuvat koppalakit pistävät rosmon päiviltä mykistävällä tehokkuudella. Pelillisesti The Swindle on varsin viihdyttävä, mutta valuutan merkitys pakottaa pelaajan grindaamaan samoja tasoja useampaan otteeseen. Satunnaisesti generoidut kentät eivät eroa toisistaan riittävästi luodakseen loputtomasti viihdettä, eivätkä koskaan yllä käsintehdyn kenttäsuunnittelun tasolle. Itseasiassa joskus kentät generoituvat niin, ettei kaikkia rahoja ole edes mahdollista kerätä ”ovettomien” huoneiden takia. Toinen närästystä herättävä piirre on kontrollien epätasaisuus. Tasohyppelyissä ohjattavuus erottaa jyvät akanoista, eikä Swindle yllä aivan terävimpään kärkeen. Kun pienikin virhe johtaa välittömään kuolemaan, toivoisi kontrollien olevan napakammat. Liian usein tuntuu, että syy kuolemaan ei ole sohvan ja ohjaimen välissä.
Yhteenveto
Kokonaisuutena The Swindle on varsin viihdyttävää hyppelyä pieninä annoksina. Pidemmän päälle toisto alkaa nopeasti kyllästyttää ja pelaamiseen tulee pakkopullan kevyt aromi. Taiteelliselta ulkokuoreltaan kyseessä on erittäin kaunis peli, johon steampunk-teema sopii varsin hyvin. 100 päivän kierroksen jaksaa tahkota läpi muutamaan otteeseen, mutta kyllästyminen on odotettavissa ennemmin tai myöhemmin. Suosittelen peliä silti lämpimästi niille, jotka tykkäävät Spelunkyn kaltaisista erittäin vaikeista roguelike-tasohyppelyistä, joiden sisältö generoidaan jokaiselle pelikerralle hieman erilaiseksi. Mainittakoon, että peli on parhaimmillaan PS Vitan kaltaisessa ympäristössä, jossa se kulkee mukana maalla, merellä ja ilmassa.