Robert Kirkmanin elävien ja epäkuolleiden ristiriidoista kertova sarjakuva on tärkeimpiä zombie-buumin merkkipaaluja. Vuonna 2003 taipaleensa aloittanut lehti on murtautunut nopeasti jokaisen pop-kulttuuria vähänkin seuraavan tietoisuuteen. Televisiosarja oli välitön hitti ja peleissäkin päästiin melkoisen hyvään alkuun Telltalen osoita ja klikkaa -seikkailulla. Aikaisemmin tänä vuonna tullut pökäle hengittää valitettavasti alelaareissa vieläkin. Pelle Hermanni sanoisi ”pysytään kaukana, jookosta joo?”. Telltalen mestariteos on arvosteltu, kukitettu ja nostettu jalustalle useampaankin kertaan, mutta nyt se kannattaa katsastaa vielä uudestaan. Peli on nimittäin löytänyt tiensä kauppojen hyllyille huokeaan hintaan.
Pelin keskiössä ovat zombiepandemian myötä vankilatuomiolta välttyvä musta Lee Everett sekä kahdeksanvuotias Clementíne, jonka Lee löytää piileskelemästä puumajasta. Tytön vanhemmat ovat jääneet kaaoksen keskellä palaamatta matkaltaan, ja Lee lupaa auttaa tätä löytämään heidät. Taival kestää viisi episodia, ja matkalaiset kohtaavat kymmenittäin ihmisiä ja sadoittain epäkuolleita. Eläviin ja kuolleisiin jako on helppo, mutta vaaran ja vaarattomuuden erottaminen onkin sitten veteen piirretty viiva. Zombieväkiluvun äkillinen nousu saa ihmisistä esiin pahimmat ja parhaimmat puolet.
”Ja sata zombieta sanoo?”
Osoita ja klikkaa -pelien historia on pitkä ja lajityypille löytyy aina ostajia. Maniac Mansion, Grim Fandango, Sam & Max, ja kehityspuun huipentuma The Walking Dead. Perusidea ei ole muuttunut yli 20 vuoden aikana miksikään. Verkkaista kuljeskelua, tavaroiden käyttötarkoitusten etsimistä sekä roima annos dialogia. Niistä on kaikki genren pelit tehty, ja tarinan kerronta on määrännyt tahdin. Kun räjähdyksiä ja nopeaa sivuttaista liikettä vähennetään reilusti, pääsevät tarina ja hahmot hengittämään vapaammin, ja saadaan pelaajassa tunnevastetta aikaan. Pieni passivointi on siis hyvästä. The Walking Deadissa välillä on toki nopeita kohtauksia, joissa nilkkaa jäytävää sompijeta (eng. zombie) on osuttava vasaralla pään pehmeimpään kohtaan. Nämä hätäiset riuhtomiset kuvaavat hyvin paniikkitunnelmia ja toimivat melkoisina adrenaliinibuusteina.
Liian vähässä ovat pelit, joissa maailma tuntuu oikeasti dynaamiselta. Teoilla ja tekemättä jättämisillä on seuraukset. The Walking Dead hiostaa pelaajaa tilanteilla, joissa on nopeasti reagoitava hahmojen kysymyksiin. Voi olla toki hiljaa, mutta sekin on aina vastaus. Se, miten keskustelut etenevät, jättää jälkensä aikalinjaan, jota seurataan. Keskusteluissa valinnat voivat olla helppoja ”Kärpät vai Tappara” -arkijauhantaa, mutta mukaan mahtuu myös kysymyksiä, joissa ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja. Tiukimmillaan päätöksenteko ei ole vain napin painallus, vaan raskas asia, joka vain on tehtävä. Moraalisesti virittyneitä valintatilanteita on käytetty ennenkin, mutta the Walking Deadissa niihin on saatu painoa. Jokaisen episodin lopuksi näytetään myös tilastot siitä, millaisia ratkaisuja muut ovat tehneet avoimissa kysymyksissä. Tulos on aina mielenkiintoinen minitutkielma pelaajien päänliikkeistä. Tätä ominaisuutta näkisi mielellään enemmänkin.
Framerate? Ketä kiinnostaa.
The Walking Dead on kaunis ja koskettava peli. Grafiikan linjaksi on valittu maalauksellinen sarjakuvatyyli, mikä tuntuu jälkikäteen itsestäänselvyydeltä. Niin hienoja ja lahjomattomia ovat pelin kuvat ja tunnelmat, että ei voi kuin vaieta katselemaan. Kuvien värit ja valot sopivat kerronnan tilanteisiin ja tunnelmiin kuin puukko zombien silmään. Välillä animointi voisi olla pehmeämpää, mutta ihan kunnossa sekin on. Isoin juttu, mitä peli tuo olohuoneeseen, on tunnelma, tai oikeastaan tunteet. Ääninäyttely on todella onnistunutta. On helppo ihastua Clementinen urheuteen ja Leen oikeamielisyyteen. Hahmojen vuorovaikutus on vahvaa ja täynnä syviä sävyjä, jotka pelin edessä vain paranevat kuin viini. Tarinan kirjoitus on väkevää ja pelaajan on pakko kahlata sitä eteenpäin. Osa ongelmista ja tilanteista on sitä pakollista tavaraa, jossa zombie nappaa juuri kun osaat odottaakin, mutta paljon on uutta puhallusta mukana.
Osta ja sivisty!
Tästä pelistä on vaikea puhua käyttämättä ylisanoja, joita ei olisi jo käytetty. Se on sanalla sanoen loistava. Peli ei ole ainoastaan hyvä, vaan myös yksi niitä teoksia, jotka jokaisen on pelattava, jos siihen mahdollisuus tulee. Tästä nimittäin tentataan pelaajien vanhainkodissa vielä monta kertaa.
Uskottavat hahmot, tilanteet ja reaktiot vetävät pelaajan väkiselläkin niin lähelle, ettei kerta kaikkiaan pysty seuraamaan tilannetta ulkopuolisena. Harva peli saa kaivettua maailman karaisemasta miehestä sellaista tunnekirjoa kuin the Walking Dead. Vielä harvalukuisempi on se pelien joukko, joka saa silmät kastumaan, mutta the Walking Dead kuuluu myös siihen.