Tiikerin nimeä kantava Electronic Artsin uusin painos golfin maailmasta tuo hitusen väriä vanhahtavaan mailan heilutteluun. Kuten pelin nimestäkin voi päätellä, pääideana on edetä U.S. Masters -turnauksessa eteenpäin.
Use the Force Luke!
Kolopallon simulointi on aina ollut melkoinen haaste. Joko se on liian vaikeaa tai sitten se on liian helppoa. Pelisarjaa aiemmin pelanneena huomaa heti, että haastetta on tullut lisää. Xboxilla käytetään edelleen vain perusohjainta, joten Kinect-järjestelmää ei vielä hyödynnetä. Pelin Nintendo- ja PlayStation 3 -versiot tukevat omia liikkeentunnistusmenetelmiään.
Tattiohjaus on edelleen melkoisen herkkä virheille ja pallo tahtoo harjoittelustakin huolimatta mennä vikapaikkaan, vaikka vaikeustasoa laskisikin. Pelin mittarit sekä pelikentän yksityiskohtia ilmaisevat lukemat poikkeavat täysin edellisversiosta. Tämä aiheuttaa pientä vaikeutta päästä peliin sisään, mutta harjoittelemalla paljon pääsee jyvälle.
Aiemmissa osissa lyönnit olivat kohtuullisen helppoja, puttaukset mukaanlukien. Varsinkin Putt Previewin avulla. Tällä kertaa kuitenkin on tärkeää lyödä palloa juuri oikealla voimalla. Ainoa huono asia tässä on tapa, jolla se on toteutettu. Ohjain värisee oikean lyöntivoiman kohdalla, mutta värinä on niin heikko, ettei siitä oikein ota selvää ilman kunnollista mittaria. Tämän huomaa varsinkin putatessa, joka on muuttunut melkoisesti. Aiemmin muun muassa Putt Previewiä käyttämällä pallon sai koloon pitkältäkin matkalta, mutta nyt pelin tähtäyssysteemi sekä voimamittari ovat aivan liian herkkiä virheille. On hieno juttu, että peli vaatii entistä enemmän kentänlukutaitoa, mutta ainakin itselleni nykyinen järjestelmä tuotti hankaluuksia.
Someone please kill the Caddy!
Riesana on myös mailapoika, joka ehdottaa pelaajalle lyöntivaihtoehtoja. Mailapojan idea on hyvä, mutta toteutuksessa on parantamisen varaa. On rasittavaa, kun pelissä on jokin asia, jota ei saa täysin pois päältä. Pelin muutenkin pitkät lataustauot ovat sen verran ärsyttäviä, että mailapojan 4–7 sekunnin vinkit ei voisi enää vähempää kiinnostaa, varsinkin kun voiman määrän arviointi tatilla on todella vaikeaa. Tokihan sitä voisi helpottaa pelistä löytyvällä 3-Click-Shot-tilaa käyttämällä, mutta tosimies ei moisiin alennu.
Normaaliin EA-tapaan peliin voi luoda oman hahmon, jonka ulkonäön voi myös muuttaa käyttämällä Live Vision -kameraa tai EA:n servereitä, joihin voi laittaa parempilaatuisia kuvia tietokoneelta. Hahmoa kehitetään eteenpäin Mastersia pelaamalla ja se onkin pysynyt lähes ennallaan. Kokemuspisteitä, joita saadaan pelaamisesta, voidaan käyttää kykyjen parantamiseen. Tämän lisäksi Pro Shopista voi edelleen hankkia tavaroita, jotka vaikuttavat pelaajan kykyihin. Tavaran voi joko avata suorittamalla uratilan haasteita tai sitten ostamalla ne Microsoft-pisteillä.
Pelin graafinen puoli on todella kaunista katsottavaa. Se antaa melkein anteeksi pitkät lataustauot, joista Tiger Woods 12 kärsii. Pelihahmot näyttävät lähestulkoon esikuviltaan ja kenttien ruoho sekä kasvillisuus näyttävät kertakaikkiaan upeilta. Tämän lisäksi pelin valikkorakennekin on parantunut, eikä aiemmista osista tuttua valikkoviidakkoa ole enää rasitteena.
Loppukaneetti
Tiger Woods -pelisarja on menossa hyvään suuntaan, mutta nykyiset uudistukset eivät ole ihan sillä tasolla, että suosittelisin uutta tekelettä aiemman osan omistajille. Mikäli seuraavaan Tiikeriin saadaan Kinect-tuki, kentänlukua sekä voimanhallintaa parannetaan niin, ettei se ole täysin arpapeliä luvassa olisi täysvoitto. Olisi myös hienoa, että kaikki kentät saataisiin pelilevylle, eikä niistä tarvitsisi ottaa erillistä maksua. Lyhykäisyydessään Tiger Woods 12: The Masters on haastavin ja rasittavin kolopalloilu tähän mennessä. Mikäli tämä ei haittaa – Go for it!