Ubisoftin räiskintäpelisarja Ghost Recon täyttää pian 20 vuotta. Aina kun sarjan nimi mainitaan, herättää se minussa harvinaisen lämpimiä muistoja ajalta kun Xbox Live aikoinaan lanseerattiin alkuperäisellä Xboxilla.
Halo 2 oli 2000-luvun puolessa välissä äärimmäisen kova sana, mutta Ghost Recon oli se peli, minkä pariin astetta taktisemman räiskinnän ystävät kokoontuivat iltaisin ottamaan mittaa toisistaan.
Alkuperäisten Ghost Reconien ympärillä pyöri Xbox Livessä iso pelille omistautunut suomiskene ja matsit verkossa olivat monelle siihen aikaan illan kohokohta.
Vuodet vierivät, minä kasvoin nuoresta aikuiseksi, mutta Ghost Recon pysyi pelipakissa tiukasti aina nykyiselle konsolisukupolvelle saakka.
Kaksi vuotta sitten julkaisunsa saanut Ghost Recon: Wildlands lähti muuttamaan sarjan kaavaa ensimmäistä kertaa rankalla kädellä. Siinä missä PvP -moninpeli oli edellisosien ehdoton suola, puuttui se aluksi Wildlandsista kokonaan. Tilalle tarjottiin avointa pelimaailmaa, laajaa hahmokehitystä ja mitä erinäisempiä kulkupelejä.
Tänä syksynä julkaisunsa saava Ghost Recon: Breakpoint jatkaa pelillisesti hyvin pitkälti samaa rataa Wildlandsin kanssa. Tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Auroan saariryhmään, jossa yksinäinen Ghost-agentti on valitettavan hauras ja haavoittuvainen.
Kaikkialla Auroaa vahtia pitää Wolves -vihollisryhmä, joka koostuu entisistä Yhdysvaltain armeijan sotilaista. Sudet vartioivat Skell Techology -konsernin päämajaa, jonka kehittämä tuntematon drone-tekniikka pitää saada Ghost-agentin toimesta pois päiviltä.
Tehtävä ei tule olemaan helppo, sillä Ghosteilla ei ole tarjota sota-arsenaalia susia vastaan nimeksikään. Tähän pelin päähenkilön pitääkin soveltaa kekseliäitäkin ratkaisuja, jotta maailma voidaan pelastaa.
Loottauksen ja hahmokehityksen totaalinen overdose
Auroan saari on pelialueena varsin laaja. Saariryhmään mahtuu vuoristoa, viidakkoa, aavikkoa ja tietenkin vesistöä vaikka millä mitalla. Pelialuetta pääsee taittamaan ilmateitse helikopterilla, maata pitkin moottoripyörillä ja autoilla sekä vesiteitse mitä erinäisimmillä vesipeleillä.
Breakpointin aktiviteetit jakautuvat varsinaiseen päätarinaan sekä sivutehtäviin. Tätä kaikkea pääsee hakkaamaan joko yksin tai pienessä kaveriporukassa. Rakenne on tuttu kaikille Ubisoftin The Divisionia pelanneille.
Tehtävät ovat yhdistelmä paikkojen putsaamista ja puolustamista sekä asioiden keräilyä ja kuskaamista. Välillä hiiviskellään, kun taas välillä tulitetaan ja räjäytellään sydämen kyllyydestä.
Siinä missä esimerkiksi The Divisionin vihollisiin saa kuluttaa luoteja lipastolkulla, tippuvat kohtalotoverit Breakpointissa muutamasta luodista. Vaatien luonnollisesti sen, että osut ampuessasi kriittiseen paikkaan.
Pelaajalla on valittavinaan neljä hahmoluokkaa joiden vahvuudet erottuvat toisistaan pitkälti asearsenaalin kautta. Tehtävien suorittaminen ja vihollisten listiminen keräävät taitopisteitä, joilla tekemiseen saa uusia puhtia.
Pelissä on oikeastaan kerättävää niin paljon, että se saa välillä pään pyörälle. Esimerkiksi jokainen ase sisältää kymmenittäin erilaisia lippaita, tähtäimiä, piippuja ja heittimiä, että niiden kanssa askartelu tuottaa välillä suoranaista ahdistusta.
Tähän kun ynnätään vielä vaatteiden kustomointi, hahmon kehittäminen, erikoiskyvyt, keräilyesineet, dokumentit, luonnon materiaalit ja kaiken maailman vempaimet ja vinkstaakkelit, niin pää on täysin sekaisin.
Kun pelaaja haavoittuu Ghost Reconissa, siitäkään ei enää toivuta tuosta vain. Pelaajan pitää itse kaivaa repusta lääkintätarvikkeita, joilla paikata vuotavat haavat. Sama pätee juoksemiseen, joka saa voimat loppumaan pienen spurttaamisen jälkeen.
Miksi kaikesta on pitänyt tehdä näin äärimmäisen monimutkaista? Ghost Recon Breakpoint tuntuu vievän The Divisionista tutun monimutkaisuuden vielä seuraavalle tasolle, eikä se oli hyvä asia.
Bugia bugin perään!
Niin kuin yläpuolelta on aistittavissa, Ghost Reconista löytyy paljon puutteita. Ja lisää tulee!
Se mikä saa Ghost Reconin taiteilemaan keskinkertaisen ja huono pelin välimaastossa, on sen kertakaikkisen täydellinen bugimaisuus ja viimeistelemättömyys.
Pelaajan liikkuminen maastossa on todella onnetonta ja vaeltaminen tuottaa yhtenään uusia, mitä erikoisimpia glitchejä. Pelihahmon, vihollisten, eläimien ja kulkuneuvojen juuttuminen mitä kummallisiin paikkoihin kertoo siitä, että pelin fysiikkapuoli tarvitsee pikaista lääkitsemistä.
Tehtävissä törmää välillä hermot romahduttaviin bugeihin, jotka vaativat välillä koko tehtävän uudelleen aloittamista.
Peli ei ole myöskään graafisesti ihan sitä keihään terävintä kärkeä ja ero esimerkiksi viime keväänä julkaistuun The Division 2:een on kuin päivällä ja yöllä. Pelin HDR-tuki ei toiminut julkaisupäivänä kunnolla, mutta tähän päivään mennessä siihen on onnistuttu tekemään korjauksia.
Buginen peli on ympätty tämän lisäksi täyteen mikromaksusisältöä, jonka päälle voi tällaisen riman alituksen jälkeen oikeastaan vain sylkäistä.
Onneksi pelistä löytyy Ghost War -moninpelimuoto, jossa rikkinäisen kampanjamuodon pääsee hetkeksi unohtamaan. Kilpailullinen 4vs4 -pelimuoto toimii kuin junan vessa ja on tällä hetkellä parasta antia mitä Breakpoint pystyy tarjoamaan.
Ubisoft, mitä tämä oikein on?
Mitattiin sitten millä tahansa mittarilla, on Ghost Recon Breakpoint pelisarjan toistaiseksi huonoin peli.
Se on buginen, monimutkainen, kaavamainen, epäreilu, tylsä. Jos näistä puutteista huolimatta pelille haluaa antaa mahdollisuuden, kannattaa etsiskellä se käsiin alelaarista.
Olen pettynyt.