Metal Gear -sarjan lisäksi vuodesta 2002 saakka on ollut tarjolla se toinen hyvä hiiviskelysarja: Tom Clancy’s Splinter Cell ja vanha sänkileuka Sam Fisher. Toinen osa, Pandora Tomorrow, tarjosi erinomaista moninpeliviihdettä, mutta yksinpeli jätti toivomisen varaa. Kaaosteorian myötä sarja palaa alkuperäiseen loistoonsa.
This is no videogame, Fisher
Korean niemimaa ja Japani ovat syöksymässä kaaokseen tietokonekoodin aiheuttaman uhan vuoksi. Kaikeksi onneksi on olemassa Yhdysvaltojen National Security Agency ja sen senioriagentti, keski-iän paremmalle puolelle hiipinyt Sam Fisher. Suunnilleen tähän jääkin sitten se edes etäisesti mielenkiintoinen osuus, sillä tutut sekavat uutisvälähdykset nostavat jälleen pepsodent-hymyistä päätään. Tämä ja jähmeät välianimaatiot tekevät juonen seuraamisesta tylsää. Keinotekoisen oloinen scifi-hömppä ei iskenyt aiemmissakaan osissa. Pelin ulkoasuun on panostettu tosissaan. Ympäristö, sääefektit sekä erityisesti Sam näyttävät silmiähivelevän hienoilta. Samin animaatio on entistä realistisempaa. Persoonallinen musiikki tuo oman mausteensa, ja kaiken kruunaa huvittava airwaves-purkan piilomainonta.
Veitsen terällä
Tehtävien alussa voi nyt valita laitekokoonpanonsa, mutta aina tuli valkattua suositukset. Vaihtoehtoisesti voi ottaa erityisesti taisteluun tai hiiviskelyyn tarkoitetun kokoonpanon. Operaatioiden aikana voi tehdä myös vaihtoehtoisia tehtäviä, kuten esimerkiksi löytää aselaatikoita tai sabotoida kameroita. Tämä vaikuttaa operaation loppuarvosanaan. Ilahduttavana yksityiskohtana entisten checkpointien sijaan nyt voi tallentaa koska tahansa. Saattaa lyhentää pelin kestoa, mutta vähentää pelaajan harmaita hiuksia. Jos siis muistaa tallentaa… Operaatiot ovat mielenkiintoisia ja tehtäväsuunnittelu toimii, joten mielenkiinto pysyy yllä. Tehtäviä on kaiken kaikkiaan kymmenkunta, ja ne ovat sopivan pituisia.
Eniten ennakkokohua aiheuttanut uudistus oli Samin veitsen heiluttelu. Tappaminen todella on entistä sallitumpaa, mutta sänkileukamme käyttää veistä myös esimerkiksi ohuiden kankaiden leikkaamiseen. Lähitaistelussa vihollisen voi puukottaa oikean liipasimen painalluksella, ja lamauttaa vasemmalla liipaisimella. Paikoin tappaminen on liiankin helppoa, sillä veistä voi heilutella surmaten vihollisia ihan vain juoksemalla heidän ympärillään. Eittämättä tehokasta, mutta pelin hienoudet tulevat esiin vain hiipimällä. Vihollisen selän taakse pääseminen ja hänen ottaminen karhumaiseen syleilyyn on edelleen parasta antia, vaikka riehuminen onkin entistä helpompaa. Puukon käyttö kyllä antaa tiettyä uskottavuutta, kun yrittää hieroa tuttavuutta karskien vartijoiden kanssa. Ovetkin voi avata kolmella eri tavalla: tavallisesti, hitaasti ja oikein kunnolla machosti paukauttaen, joka sopii erityisesti tuleville toimintaelokuvien tähdille. Jos vihollinen sattuu olemaan oven takana, niin se on iso kyynel.
NSA antaa veteraaninsa käyttöön pimeänäön ja lämpönäön lisäksi EEV:n, eli elektronisesti parannellun näön. Pelikielellä tämä merkitsee sitä, että pelaaja voi nähdä tavarat tai kohteet joille voi tehdä jotain. Helpottaa kohteiden löytämistä. Ovien lukot voi nyt koodin löytämisen sijaan halutessaan hakkeroida, joka on sopivan pientä aivojumppaa hiippailun lomassa. Pelaajan täytyy päätellä oikea tunnus ennen ajan loppumista tai edessä on hälytys. Hupaisasta valojen säännöllisestä paukuttelusta on tehty historiaa, sillä nyt pistoolissa on mikroaaltolähetin, joka sammuttaa minkä tahansa sähkölaitteen hetkeksi. Lähettimen avulla voi valot ja kamerat saada pois päältä joksikin aikaa, poislukien laserkamerat. Kameroiden ampuminen aiheuttaa hälytyksen.
Vihollisten tekoälyä on paranneltu hieman, ja nyt ne pirulaiset osaavat toimia paremmin yhteen. He myös ihmettelevät aukinaisia ovia ja osaavat suojautua aiempaa paremmin, mikä lisää satunnaisten kämmäysten sydämelle aiheuttamaa pamppailua. Viholliset voivat myös kuulla selän takana hipsivän agenttimme, jos äänitaso ylittää tietyn rajan ruudulla näkyvällä mittarilla.
Kaksin aina kaunihimpi
Pandora Tomorrow’ssa esitelty moninpeli palaa entistä ehompana, sillä nyt mukana on myös yhteistyössä pelattava kaksinpeli. Kehystarina kertoo kahdesta nuoresta Splinter Cell -agentista, mutta tehtävät ovat käytännössä irrallisia. Kaksinpeli hoituu jaetulla ruudulla samalla koneella, Xbox Livessä tai system linkillä. Grafiikkaa ei ole karsittu, ja pätkimistä ei pahemmin esiinny.
Yhteistuumin vihollisten jujuttaminen on yllättävän viihdyttävää, ja yltää paikoin Halon vastaavan tunnelmaan. Kaveria tarvitaan muun muassa tavallista korkeammille paikoille pääsemiseen. Selkeät yhteistyökuviot hoituvat mustan napin painalluksella. Kummatkin voivat halutessaan katsoa toisen laittaman kameran kuvaa. Mikin kautta toiselle puhuessa myös mittarin äänitaso nousee, joten hupaisasti vihulainen voi äkätä sinut kun puhelet sekavia kamullesi.
Tehtäviä on vain neljä kappaletta, mikä on harmillisen vähän pelaamisen ollessa näin messevää. Ilonpilaaja on myös ilkikurinen bugi, joka saattaa kaataa pelin Livessä aivan yhtäkkiä. Kannattaakin pelata tehtäviä järjestyksessä, jolloin saa tehtyä pysyvän tallennuksen. Silloin pelin kaatuminen ei haittaa yhtä paljon. Ongelmaa ei luonnollisesti ole samalla koneella pelatessa.
Kaverit tai peelot
Versus-pelimuoto vartijoiden ja palkkatappajien kamppailusta on paperilla erinomainen, mutta ei toimi kuin vähintään tuttujen kanssa. Pisteitä jakavia ranking-pelejä ei voi suositella kenellekään, sillä peelo-aste on punaisen puolella, jolloin myös pelaaja alkaa nähdä punaista. Onneksi vapaita, ilman pisteidenlaskua toimivia pelejä on yllättävän paljon, mutta nekin kärsivät tiimitoverien yhteistyön puutteesta.
Peli sisältää 11 karttaa, joista viisi ovat tuttuja Pandora Tomorrow’sta. Mukana on vanhan suosikin warehousen uudistettu painos, mutta harmillisesti ei cinemaa. Uudet kartat eivät ole yhtä hyvin suunniteltuja kuin vanhat, ja niiden suuremman koon takia useat pelaavat vanhoja karttoja. Entistäkin tärkeämmässä osassa on kartan ulkoaopettelu, johon ei varmasti kaikilla ole aikaa eikä kiinnostusta. Ensimmäisestä persoonasta pelaavat palkkatappajat voivat nyt valita aseensa rynnäkkökivääristä, puoliautomaattisesta ja haulikosta. Haulikko on luonnollisesti erityisen tehokas lähietäisyydeltä, ja aseen valinta vaikuttaa ratkaisevasti pelityyliin. Sekä vakoojille että palkkatappajille on lisätty uusia liikkeitä ja laitteita, joista tärkeimmät ovat vakoojien kyky muuttua tietyksi ajaksi lähes näkymättömäksi ja palkkatappajien lopetusliike. Mikään näistä ei ole huisin tärkeä muutos, mutta voi niillä jonkin uuden taktiikan kehitellä fläppitaulun kanssa.
Versuksen pelimuodot ovat uudistuneet. Pelimuotoja on nyt vain kolme: story, disk hunt ja deathmatch. Pelimuodon ollessa story voi kartassa olla kolme erilaista tavoitetta, kuten tietokoneen neutralisointi tai räjäyttäminen. Pandora Tomorrow’n kolmen erikseen valittavan pelimuodon sulattaminen yhteen on hieno oivallus ja tuo uutta haastetta. Disk huntissa vakoojien täytyy saada haltuunsa kartassa olevat disketit. Deathmatchin tajuaa päivärinteentien Erkkikin, mutta kertauksen vuoksi muistutan, että siinä täytyy saada vihollisen tiimi tapettua. Ei omia, kuten eräät patonkia mussuttavat fransmannit taitavat luulla. Virallinen deathmatch selkiyttää aiemmassa osassa pelaajien keskuudessa kehittyneitä sääntöjä, mutta ei poista pelimuodon aiheuttamaa haukotus-reaktiota.
Yhteenveto
Tom Clancy’s Splinter Cell: Chaos Theory saisi heittää Clancy-etuliitteen huitsin nevadaan. Turhanpäiväisen tarinan saisi ehkä silloin vaihdettua seuraavalla kerralla tuoreempaan esitykseen. Ilman kunnon tarinaakin Kaaosteoria kuuluu hiiviskelypelien ehdottomaan eliittiin. Viimeistä huutoa oleva ulkoasu, taidokas kenttäsuunnittelu, viihdyttävä co-op-kaksinpeli sekä kaikin puolin viilailtu pelattavuus nostavat kaiken reilusti plussan puolelle. Puukko kouraan ja baanalle. Kaverille kans niin on hauskempaa!