Sam Fisherin seikkailut jatkuvat jälleen Splinter Cell: Pandora Tomorrowin merkeissä, ehkä mielenkiintoisin odotuksen aihe olikin monelle SC2:n moninpeli ominaisuudet jossa voi enimmillään pelata neljä pelaajaa Livessä tai lähiverkossa (System Link). Ensimmäinen Ubi Softin julkaisema Splinter Cell oli puhtaasti suunniteltu vain yksinpeliksi ja sen pahimpia vikoja olikin lähinnä juuri se, että pelikokemus jäi tällöin turhan lyhyeksi ja lisätehtäviäkään ei ole kovin usein Liven Downloadable Contentin kautta herunut.
SC2:n yksinpeli jatkaa samaa varjoissa hiippailua ja Tom Clancy -tyyliä kuten edeltäjänsäkin, visuaalisuus paikoin hieman viilatumpaa ja samoja näyttäviä volymetrisiä sekä dynaamisia varjo/valo-efektejä käytetty nyt myös mp-pelin puolelle. Pelillisesti ja juonellisesti yksinpeli noudattaa edelleen sitä tuttua kaavaa, eli osittain suhteellisen suoraviivaista toimintaa ja kartoilla liikkuminen ei tälläkään kertaa ole kovin vapaamuotoista, mutta tiettyjä vähäisiä parannuksia löytyy tältäkin osa-alueelta. Vaikuttaakin siltä, että moninpelin kehittämiseen on panostettu selkeästi enemmän.
Tällä kertaa Sam Fisher ei ole yksin
Moninpelin maksimipelaajamäärä tuntuu olevan yllättävän riittävä ja yhdessä vielä hyvän kenttäsuunnittelun sekä muiden kattavien mp-ominaisuuksien suhteen ollaan jo kiitettävästi monipuolisuuden puolella. Vakoojien ja ARGUS Mercenary -vartijoiden välillä ollaan mielestäni myös onnistuttu, eli kummallakin puolella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Ase/väline-arsenaali on moninpelin saralla kattava ja nimenomaan taktisesti tasapainossa keskenään (turhia vempaimia ei juuri ole), näiden hallinta vaatii alkuun vain hieman aikaa/malttia. Sama pätee myös mp-karttoihin perehtymiseen, joita moninpelistä löytyy yhteensä kahdeksan erilaista. Kummallakin hahmolla on mahdollista käydä tutustumassa mp-karttoihin Tutorials-osiossa ”Visit a map”. Vastaavasti kontrollit ja mp-pelin idean voi sisäistää ”SHADOWNET Spy Tutorial” ja ”ARGUS Mercenary Tutorial” -harjoitteluosioissa. Ikävä kyllä Co-op vääntöä tai botteja vastaan ei voi kuitenkaan SC2:n mp-kartoilla pelata lainkaan. Myöskään Split Screen -jaetun ruudun moninpeliä ei SC2:sta löydy.
Perusidea moninpelissä on lähinnä se, että vakoojat pyrkivät neutralisoimaan tietyn määrän ND133-laitteita (Neutralization mode) ja vartijat taas pyrkivät suojaamaan kyseisiä kohteita ruudinkatkuisella ja tappavalla tulivoimallaan. ARGUS on idealtaan jonkinlainen kuvitteellinen ja puolisotilaallinen vartiointiliike, jossa Mercenaryt omaavat hi-tech tyylistä ase- ja valvonta-teknologiaa. Vakoojien miltei ainoaksi tappavaksi ominaisuudeksi vartijoita vastaan jää yllättävä kuristusote takaapäin ja lopuksi niskojen nurin vääntäminen. Vakoojien asevarustus perustuu taas hetkelliseen lamauttamiseen, sabotoimiseen ja häirintään, jotta kohteet ehtii paremmin neutralisoida. Muita mp-pelimuotoja ovat lisäksi ”Extraction-mode” jossa on tarkoituksena anastaa ND133-laitteesta erillinen komponentti ja kiikuttaa se lähtöpaikalle. Sabotage-moodissa taas vakoojien tarkoituksena on sotkea ND133-järjestelmä asentamalla niihin virus-modeemi.
Hiippailua, vakoilua, valvontaa ja aluehälytyksiä
Liikesarjoissa vakoojat ovat ketterämpiä ja voivat hyödyntää huomattavasti monipuolisemmin mp-karttojen tarjoamaa näkösuojaa ja etenemisreittejä (ilmastointikanavat, viemäriverkostot, jne…). Vartijat vuorostaan pystyvät liikkumaan suojeltavien kohteiden välillä nopeammin kun taas vakoojille tietyt reitit ovat lukittuja, joten ne pitää ensin tavalla tai toisella avata. Tässäkin kohtaa myös tiimipeli ja taktikoiminen tasoittuu. Tarkoittaen esimerkiksi sitä, että pelaajat hallitsevat moninpeli-puolen vähintään tyydyttävästi. Livessä puhe-kommunikointi on nimenomaan myös erittäin taktinen piirre, tiimit kun voivat myös salakuunella toistensa keskusteluita, tämäkin ominaisuus herättää välillä pelaajissa hilpeyttä. Live-pelin lobbyssä tiettyjen livettäjien kohdalla ääni kuitenkin joskus takkuilee ikävästi, mutta sekin tuntuu olevan ajoittaista. Live-pelin aikana taas puhe kuuluu yleensä selkeästi ja ongelmitta.
Vakoojilla pyritään liikkumaan mahdollisimman näkymättömästi sekä välttämään face-to-face -kontaktia vartijoiden kanssa, mikä ei välttämättä ole vakoojalla pelaaville aina kovin helppoa. Useimmissa mp-kartoissa on nimittäin jo vakiona hälyttäviä valvontalaitteita, jotka ilmaisevat vartijoiden näytölle sen alueen missä hakkerointi- tai aluehälytys milloinkin tapahtuu. Vakoojat voivat kuitenkin aseillaan eliminoida laser-, kamera- ja liiketunnistin-hälyttymiä, jotka automaattisesti aktivoituvat hetken kuluttua taas toimintakuntoon, eli kuhnailuun ei ole vakoojalla juurikaan aikaa. Tietyissä mp-kartoissa on myös ND133-kohteita, jotka ovat kytkettynä ARGUS:in valvonta/aluehälytys-järjestelmään. Tämän ansiosta hätäilevä vakooja ei välttämättä ehdikään aina neutralisoimaan laitetta (Esim. näppäimistö häviää ND133-laitteen sisään) ja se palautuu ennalleen vasta kun hälytys on ohi. Vartijat voivat käyttää apunaan myös vakoojien liikkeistä räjähtäviä seinämiinoja. Vakoojat vuorostaan voivat taas purkaa kyseiset miinat (vaatii varovaisuutta), mutta niitä ei ole aina helppo havaita etenkin mikäli vartija sattuu sopivasti paikalle.
SC2:n moninpeli onkin kokonaisuutena erittäin taktinen, monimuotoinen ja näillä näkymin ennen kaikkea myös yllättävän onnistunut tekele. Tiettyjä ikäviä bugeja on kuitenkin tullut jo Live-pelin saralta esiin, mutta onneksi nämä pahimmat bugit eivät suoranaisesti koske itse peliä, vaan lähinnä ajoittaisia launch game -bugeja sekä tiettyjä quick- ja optimatch -ongelmia, joihin on ehtinyt tulla jo kaksikin korjauspäivitystä. Päästänkö näistä edellämainituista ongelmista vielä eroon, se jää nähtäväksi…
Ensimmäistä ja kolmatta persoonaa
Tavanomaisuudesta poikkeavaa on mp-pelissä myös vakoojan ja mercenaryn väliset näkymät, eli vakooja-hahmoa ohjataan kolmannesta persoonasta kun taas vartijoita fps-peleistä tutusta ensimmäisen persoonan kuvakulmasta. Eli Sam Fisherin toimintaa jäljittelevillä vakoojilla ei kyllä kuvittelisi muutoinkaan pelaavansa kuin 3rd persoonasta kuvattuna, tämänkin pelaaja viimeistään ymmärtää kun SC2:n mp-peliin käytännössä tutustuu. Vakoojille mp-pelillisesti merkittäviä ovat myös night- ja thermo-vision moodit, kun taas mercenarylta löytyy hieman toisenlaiset systeemit.
Hahmoanimointi on sujuvaa jälkeä, kuten myös monipuoliset kontrollit, mutta tietyissä mp-kartoissa automaattisesti toimivat kiipeämis-kontrollit ovat paikoin ärsyttäviä, varsinkin silloin jos kiipeämis-kohteita on kaksi lähellä toisiaan, tällöin saattaa syntyä hetken tahatonta vakoojahahmon sekoilua esim. kahden putken välillä kyseessä ei kuitenkaan ole bugi. Toisaalta taas on mielekkäämpää, että putkissa, palkeissa ja tikkaissa kiipeäminen ei vaadi joka kohdassa erillistä näppäinkomentoa. Lähes kaikissa mp-kartoissa on huomioitu myös uskottavasti luotien läpäisykyky, esimerkiksi ohuet peltiset ilmastointikanavat ja kattorakenteet. Tiettyjä muitakin objekteja löytyy, jotka ovat lievästi vahinkomallinnettuja ja näillä on taktistakin merkitystä – esimerkkinä seinässä olevaan vaahtosammuttimeen ammuttaessa saattaa se suihkuttaa vartijan kypärän visiirin paksun vaahtokerroksen, jolloin hetken aikaa kyseinen hahmo ei näe juuri eteensä. Myös kaasupulloja ja vastaavia löytyy, joilla vakooja voi yrittää tilaisuuden tullen räjäyttää vartijan hengiltä. SC2:n äänimaailma on laadukasta tavaraa ja suunnilleen samaa tasoa kuin edeltäjässään, esimerkiksi Sam Fisherille on äänensä antanut Hollywood-näyttelijä Michael Ironside. Pelin Xbox-versiosta luonnollisesti löytyy myös Dolby Digital 5.1 -äänet.
Loppusanat
Useamman tunnin Live-pelaamisen jälkeen vaikuttaa jo siltä, että kyseessä on onlinepeli-puolellakin kokonaisuudessaan laadukas, monipuolinen ja ennen kaikkea mp-pelillisesti erittäin taktinen tekele. Moninpeliä/serveriä koskevat asetukset ovat kohtalaisen kattavia ja niitä on selkeä hostin hallita. Moninpelin luonnetta voidaan myös näiden avulla hieman muuttaa, kuten esim. neutralisoitavien kohteiden hakkerointiaikoja ja hahmojen uudelleensyntymismääriä ynnä muuta vastaavaa. Livessä SC2 vaatii kuitenkin alkuun pelaajaltaan malttia ja läpikotaisin perehtymistä, eli on selvää että jos joku on ehtinyt livettämään tätä vääntöä aktiivisesti yötä päivää, niin ensialkajille on taatusti luvassa kylmää kyytiä – eli joku malttamaton livettäjä saattaa heittää äkkiä pelihanskat tiskiin. SC2:n Live-peliä on tietysti myös mielyttävämpi pelata tutussa porukassa, vaikkakin myös uusia Live-kavereita on tämän onlinepelin tiimoilta eteen tullut. Livessä keskustelu on myös helpompaa kuin monissa muissa useamman pelaajan joukkue-pohjaisissa peleissä.
Merkille pantavaa oli myös se, että SC2 toimii Livessä sujuvasti ja mitään pahempia ruudunpäivitysongelmia ei ole tullut tähän mennessä havaittua. Omien kokemuksien pohjalta ei lagi näytä vaivaavan liiemmin myöskään ulkomaalaisilla servereillä, tosin näin kyllä sietää ollakin jos onlinepelin maksimi pelaajamäärään asiaa vertaa.
Splinter Cell: Pandora Tomorrowia voikin vaihtelun merkeissä surutta suositella niille, joihin jo ensimmäinen SC kolahti, mutta toisaalta jos hiiviskelyn ja fps-pelin sekoitus taktisella luonteella ei innosta, niin SC2 kannattaa jättää suosiolla kaupan hyllylle. Yksinpeli on suunnilleen samaa sarjaa kuin edeltäjänsä, mutta siitä tuskin kuitenkaan tälläkään kertaa riittää viihdettä kovin pitkäksi aikaa, kun taas moninpeli saattaa kiinnostaa tiettyjä livettäjiä pidempäänkin? Mikäli SC2 jatkaa edellisen osan linjoilla, voimme olettaa että uusia karttoja sekä yksin- että moninpeliin ilmaantuisi ladattavaksi Downloadable Content -ominaisuuden kautta.
HUOM! Tämä arvostelu perustui pääasiallisesti moninpeliin.