Trials-pelit kuuluvat repertuaarissa niihin pelisarjoihin, joihin uppoaa paljon peliaikaa vielä pitkälle julkaisun jälkeen. Muun muassa allekirjoittaneen tunnit mitataan tuhannen paremmalla puolella viisi vuotta sitten julkaistussa Trials Fusionissa, kun kaikki plattarit lasketaan yhteen. Tästä voidaan pääasiallisesti kiittää pelin loistavaa rataeditoria, jossa juuri ennen Risingin julkaisua oli peräti yli satatuhatta ajettavaa rataa. Näiden päälle kun lasketaan emopelin satakunta rataa ja kaikki julkaistut laajennukset, niin ei kyllä tekeminen kesken lopu.
Trials ei ole pelinä kovinkaan monimutkainen. Pelaajan tulee selviytyä lähtöruudusta maaliviivalle mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman vähin virhein. Esteet ylitetään hyödyntämällä pelin enimmäkseen riemastuttavaa ja toisinaan tuskastuttavaa fysiikanmallinnusta. Kova kaasutus nostaa keulaa, kun taas äkkijarrutus kovista vauhdeista johtaa nokalleen menemiseen. Kuskin tasapainoa ylläpidetään nojaamalla joko eteen tai taakse. Yksinkertaista vai mitä? Se on yksinkertainen oppia, mutta Trials-mestariksi tuleminen vaatii aikaa.
Trials Rising julkaistiin hetki sitten eikä se varsinaisesti uudista kaavaa. Parannusta on joka tapauksessa tapahtunut, mutta matkan varrelle mahtuu epäkohtakin.
Hyvästi tulevaisuus, nyt eletään hetkessä
Trials Risingissa heitetään aikamääreisillä teemoilla vesilintua ja keskitytään tarinankerronnan sijaan siihen olennaiseen eli tavoitellaan sitä kirkkainta horisontissa näkyvää pokaalia. Tuttuun tapaan tyrkylle tarjotaan kuusi ajokkia, joista osa on sidottuna progressioon. Pelin ensimmäinen pyörä, Squid, tarjoaa peliin tutustuville oivan keinon päästä mopoiluun sisälle. Rhino on pyöristä voimakkain, mutta myös raskain. Mantis on ketterin vaihtoehto, mutta se lähtee lapasista todella herkästi. Mantiksella on ajettu suurin osa top-ajoista. Pelin sisäisellä valuutalla voi avata eksoottisempia vaihtoehtoja, kuten Helium-maastopyörän, joka on pidemmällä testauksella osoittautunut ehkä turhankin hyväksi houkutukseksi vaikeampiin ratoihin nopeamman kiihtyvyytensä ja ketteryytensä ansiosta. Huippuaikoja sillä ei kuitenkaan tehdä. Sitten on Donkey, joka on kuin nuoruusvuosien Suzuki PV. Vahvuuksiensa osalta se on varsinainen mysteeri, mutta valikoimassa se on. Viimeiseksi Redlynx on muistanut vielä ”sohvakooppaajia”, nimittäin kahden ajettavan Tandem-mopon muodossa. Yksi pelaaja hallitsee taka-akselia, toinen etuakselia. Se on toteutuksena erittäin riemukas ajantappaja illanistujaisiin.
Ajotuntuma kokonaisuudessaan on edelleen tuttua ja turvallista. Vauhtiin pääsee nopeasti pienenkin tauon jälkeen, vaikka tietty tuntien tuoma hienosäätö on tipotiessään. Merkittävin ero Fusioniin verrattaessa on massa. Pyörät tuntuvat raskaammilta erityisesti korjausliikkeiden, kuten esimerkiksi ”flappauksen” aikana (kun halutaan kulmassa nostaa takapyörä endoon, niin jarrua rämpäytetään kaasun ollessa pohjassa). Tämän myötä ajaminen moottoripyörällä Extreme- tai Ninja-vaikeustasoilla on himpun verran vaikeampaa kuin aiemmin.
Pyöriin on saatavilla lukuisia osia renkaista vanteisiin ja lokasuojasta etulamppuun. Kukin on mahdollista kustomoida mielensä mukaan monipuolisella editorilla. Osia voidaan ostaa tienattavalla valuutalla kauppapaikalta, jossa pelaajat voivat orkkisten sijaan myös kaupitella omia räätälöityjä duplikaattejansa pois, tai ansaita niitä avaamalla loottilaatikoita. Pelko pois, Risingissa laatikoita tarjoillaan avokäsin, joten kuveen kaivamiselle ei ole tarvetta. Sekin mahdollisuus on toki olemassa. Kaikki edellämainittu pätee myös vaatetukseen.
Matkanteko kohti ykköskuskin palkintopallia alkaa mallikkaissa merkeissä, kun uusia ratoja tarjotaan reippaalla tahdilla. Ratoja Risingissa on kokonaisuudessaan yli 120, joka on kiitettävä määrä. Ne ovat pääosin Trials-ajoja, mutta matkaan mahtuu tällä kertaa myös lukuisia Supercrosseja, joissa kisataan AI-kuskeja tai muiden pelaajien haamuja vastaan. Vaihtelua tarjotaan kiitettävästi, ja löytyy osasta pieniä suomalaisuutta korostavia eastereita kaljakellunnasta mäkikotkaan. Otettakoon sekin huomioon, että Fusionissa Supercrossit olivat se välttämätön paha, jotka täytyi hampaat irvessä vain selvittää. Risingissa niitä on suorastaan ilo pelata. Taitopelit tekevät myös paluun, joskaan ne eivät täysin lunasta odotuksiani. Mukaan mahtuu hyviä ja haastavia taitopelejä, mutta valitettavan moni jää platinoimisen jälkeen varjoon. Täytyy myöntää, että legendaarinen Hill Climb on Risingissa erityisen kinkkinen, ja koukuttava.
Ajamalla ratoja karttuvat myös tuttuun menoon pelaajatasot, jotka avaavat uusia mestaruuskisoja, jotka taas avaavat edelleen uusia ratapaketteja. Uusiakin elementtejä on mukaan mahdutettu, nimittäin sponsoreiden asettamat valinnaiset tehtävät ratoihin. Nakit vaihtelevat volteista ilmassa käytettävään aikaan, välillä myös ylösalaisin ollessa. Omalta kohdaltani mielekkäisiin lukeutuvat vähän eksoottisemmat toimenkuvat, kuten vaikkapa radasta suoriutuminen kuskin tai jopa pyörän ollessa näkymättömiä. Tehtävien tekeminen kannattaa, koska läpäisy takaa yleensä reilun määrän kokemuspisteitä.
Eteneminen alkaa kuitenkin ennen pitkää hidastumaan, kun pelaajatasojen taakse sidotut mestaruuskisat eivät aukeakaan läpäistyjen rataryppäiden jälkeen. Tämän jälkeen tiedossa on tuskastuttava grindaaminen sponsoritehtävien parissa, jotka saattavat venyä toiselle kymmenelle askareelle ennen kuin muuri murtuu. Tasokatot ovat tällä hetkellä liian korkealla. Jos kurottavia tasoja olisi vain se kaksi tai kolme, niin touhu pysyisi kohtuullisena. Sanottakoon, että tarpeeksi tehtäviä tekemällä avautuvat vaativammat sponssinakit, joiden avulla tasot kertyvät sutjakammin. Harmin paikka niille, joilla taidot eivät riitä – edessä on melkoinen volttimaratooni.
Kun missiot jäävät historiaan ennen pitkään, niin yhdestä tuskastuttavasta piirteestä kuitenkin joutuu kärsimään koko ajan. Avoimet kontrahdit tulevat aina valikoissa ensimmäisenä näkyville rataan siirryttäessä.
Kartan navigointi se on sekin melkoisen sekava. Radat ovat ripoteltuna maailmankartalle sinne tänne. Halutun radan löytäminen vie useammankin kymmentuntisen jälkeen turhaksi aikaa. Sitä sekoittavat myös jatkuvasti siellä täällä pomppailevat kuvakkeet. Rising kaipaisi kipeästi vaihtoehtoista valikkoa pikanäppäimen taakse, josta ratoja olisi helpompi tiirailla. Onneksi sentään jonkin tasoiset filtterit ovat saatavilla. Ne eivät kuitenkaan poista ongelmaa.
Jotta ei nyt ihan negatiivisen puolelle mennä, niin erityismaininnan ansaitsee Trials University, joka tarjoaa jokaiselle hyvät työkalut kehittyä kuskina, jos on valmis oppimaan. Skenaarioita tarjotaan laidasta laitaan eivätkä ne rajoitu yhteen etappiin. Kukin etappi on aina vähän edeltäjäänsä vaikeampi, ja viimeiset kaksi tai kolme vaativat jo kunnolla yritystä myös hyvältä kuskilta. Mikäli sattuu jumittumaan paikalleen pidemmäksi aikaa, voi etappikohtaisesti katsoa läpäisyyn vaadittavat niksit.
Asenne on rock
Audiovisuaalinen tykitys on ollut Trialsin vahvoja puolia Evolutionista lähtien. Rising tarjoaa paljon vaihtelua miljöiden osalta, jonka myötä ei pelisarjaa voi sanoa värittömäksi tai tylsäksi. Visuaalinen ulosanti on lisäksi erittäin skarppia, Prolla ja X:lla päästään peruskonsoleita pari pykälää vielä pidemmälle. Samanlaisia elementtejä ei oikeastaan tule vastaan ratojen välillä missään vaiheessa, ellei muotoja oteta huomioon. Moottoripyörien jylinä on odotusten mukaisesti kuin moottorisahaa laulattaisi. Ei yllätä, mutta ei häiritsekään.
Omat musiikkiraidat on tällä kertaa jätetty pois. Musiikkipuolesta vastaavat esimerkiksi sellaiset bändit, kuten Motörhead, Arch Enemy tai In Flames. Tarjolla on genrettäin konemusiikkia, rockia, raskaampaa metallia ja hip hopia kasarimalliin. Kokonaisuus on toimiva, mutta väkisillä ennen pitkää tuppaavat hittiviisut tökkimään. Tietty musiikkipalveluiden kukoistavana aikana tämä ei ole ongelma, erityisesti kun sekä PS4:lla että Onella on saatavilla muun muassa Spotify-palvelu.
Ruudunpäivitys on sujuvaa ja tasaista kuuttakymmentä framea, mutta silloin tällöin peli tuppaa yskimään kentissä, jotka sisältävät normaalia enemmän skriptausta efektien muodossa. Käytän termiä silloin tällöin, koska yskäisyt ovat hyvin satunnaisia. Niitä tapahtuu myös tehokkaammilla konsoleilla, joskin harvemmin. Julkaisukuosissaan Risingia varjosti yksi merkittävä ongelma. Kuva jäätyi säännöllisin väliajoin hetkeksi, joka käytännössä pilasi aina sen aikaisen ajon. Annettakoon kehitystiimille kymmenen pistettä ja papukaijamerkki siitä, että ongelma korjattiin pari viikkoa julkaisusta.
Moninpelaajat joutuvat tyytymään ainakin tällä hetkellä pelkästään julkisiin peleihin, sillä privaattipelejä joutuu odottelemaan huhtikuun puolelle. Pelisessiot itsessään toimivat vaihtelevasti. Lagia esiintyy usein. Törmäyspelkoa ei tietty ole, koska muut pelaajat näkyvät haamuna. Ongelma on siinä, että erissä esiintyvä lagi vaikuttaa omaan ajoon ja pyörän ohjaamiseen. Tällä hetkellä radat ovat rajoitettu korkeintaan keskitason ratoihin, joten pahemmatkaan pätkinnät tuskin kisaa pilaavat, mutta siinä vaiheessa, kun päästään ajamaan vaikeita ratoja, joissa esteiden kulmiin täytyy osua tarkasti tietyssä asennossa, tästä muodostuu iso murhe. Toivokaamme, että privaattipelien saapuminen tuo mukanaan myös optimointia nettikoodin puolelle.
Rataeditori tekee paluun ja mikäli yhtään pelaajalla paloa riittää, niin hyödynnettäviä elementtejä entisten satojen sijaan tuhansia, mukaanlukien kaikki elementit edellisistä Trials-peleistä. Se on käytännössä sama editori, millä kehitystiimi on ratansa värkänneet. Tämä on erittäin hyvä työkalu lisäpeluuarvoa mitattaessa. Lisäksi kaikki tehdyt radat toimivat ristiin alustojen välillä. Eikä se rajoitu pelkästään ajettavien ratojen tekemiseen, vaan mahdollistaa myös uusien taitopelien luomisen. Pelkästään jo näin alussa Risingin elinkaarta Track Centralissa on jo suuri määrä lisäsisältöä. Centralin valikoissa on parantamisen varaa, sillä se on navigoinnin osalta myös sekava. Luotan kuitenkin siihen, että parannusta on tulossa myöhemmin. Ainakin näin tapahtui edeltäjiensä suhteen.
Runko ehjä ja tulevaisuuden näkymätkin kunnossa
Trials Rising on nykykunnossaan viihdyttävä pärräily, johon on helppo koukuttua. Huomaan miettiväni monesti illasta, ajaisinko pari kolme kierrosta Track Centralin puolella, jonka jälkeen olen yleensä siirtynyt pelin omiin ratoihin luottavaisissa tunnelmissa parantelemaan aikoja. Nyt tehdään ennätyksiä! Vielä yksi kerta, kellon siirtyessä aamuyön tunneille.
Ongelmakohtia riittää, mutta olen luottavaisin mielin. Redlynx kuuluu kuitenkin niihin tahoihin, joilla on tapana kuunnella monesti varsin äänekästäkin yhteisöä. Trials Fusion ehti muuttua vuosien aikana melkoisesti ja joka kerta aina vähän parempaan suuntaan. Tällä hetkellä Risingiin on suunnitteilla ainakin kaksi isompaa laajennusta, jotka tuovat entisestään ajettavaa jo valmiiksi tuhtiin pakettiin.
Olen henkilökohtaisesti vähän huono antamaan puolueetonta mielipidettä siitä, onko tämä ostamisen arvoinen. Olen astetta pahempi Trials-fani, aina ollut. Sanon kuitenkin sen, että jos tämä teksti vähänkin synnytti kiinnostusta, niin anna Trials Risingille mahdollisuus. Tiedä vaikka veisi mukanansa!