Capcomilla tappelupelejä piisaa. Ultimate-lisäleimalla varustettu uusi Marvel vs Capcom 3 on päivitetty versio viime keväänä julkaisunsa saaneesta mätkinnästä Marvel vs Capcom 3: Fate of Two Worlds. Uusi versio tarjoaa pienten pelillisten parannusten lisäksi 12 uutta pelihahmoa, joihin kuuluu muun muassa Dead Rising -pelisarjasta tuttu Frank West. Jotta teos ei sarjasta pitäville tuntuisi rahastukselta, on pelin hinta tiputettu tavanomaista hieman halvemmaksi.
Peliä voisi ikään kuin kuvailla isoiksi cocktail-kutsuiksi, jonne on kutsuttu mukaan Marvel-sarjakuvien ja Capcom-pelihahmojen todellinen kerma. 48 kutsuvierasta, joilla kaikilla on tarjottavanaan oma persoonansa. Magneto on se, joka sammuu jo alkuillasta, Hulk lyö mustasukkaisuuksissaan Dantea turpaan Devil May Cry -sankarin vokotellessa She-Hulkia, ja rähmäkäpälä Captain America onnistuu vahingossa kilpeä heilauttaessaan rikkomaan olohuoneen ikkunan.
Laadukasta mättöä
2D-tappelupelien elinehto on toimiva taistelumekaniikka. Jos pelistä näkee läpi, että tätä osa-aluetta ei ole laitettu kärkisijalle pelin kehittämisessä tai se tuntuu muuten vain ei-toimivalta, on pelistä hankala nauttia. Dead or Alive 4 aikoinaan nosti 2D-tappelupelien riman Xbox 360:lla hyvin korkealle. En voi sille mitään, että edelleenkin vertaan joka ikistä tappelupeliä kyseessä olevaan teokseen. Ilouutinen on, että Ultimate Marvel vs Capcom 3:n taistelumekaniikka toimii. Pelistä huomaa heti, että se on tehty Street Fighter IV:n pohjaan, mikä onkin ollut Capcomilta erittäin viisas valinta. Mainittakoon myös, että peliä pelataan kolmen pelihahmon muodostamina tiimeinä, mikä tuo ihan omat taktiset kiemuransa mukaan 1vs1-arcademättöihin verratessa. Tappelupelejä vähemmän pelanneet sortuvat ensiksi varmasti ankaraan rämpyttämiseen, mutta sanottakoon, että ”painelenpa kaikkia nappuloita sekaisin ja let’s see what happen” -asenne on helpoin oikotie tappioon. Iskujen oikea ajoitus, suojaaminen ja combojen opettelu on kaiken A ja O.
En ole varsinaisesti pitänyt Capcomin tappelupeleistä tuttua taistelumekaniikkaa koskaan mitenkään vallankumouksellisena. Se toimii, mutta ei ole lähellekään yhtä taktinen kuin esimerkiksi Dead or Alive -pelisarjan vastaava. Tällaiseen hupitappelupeliin se on kuitenkin enemmän kuin toimiva: hiemankin monimutkaisempi ja taktisempi pelimekaniikka kaikkine kuorrutuksineen ei olisi tuonut lähellekään yhtä hyvää lopputulosta.
Hienojen pelihahmojen näyttävät turpakäräjät
Peliä pelatessa ruudulla tapahtuu paljon. Välillä tuntuu, että värikkään karkkimaisten efektien taustalta on vaikea löytää edes sitä omaa hahmoa. Kun tähän yhdistetään vielä hahmojen yhdistelmähyökkäykset, on lihaa ruudulla enemmän kuin tarpeeksi. Tapahtumarikkaaseen peliruutuun kuitenkin tottuu aikanaan. Peli on graafisesti todella hieno ja sulava. Kyseessä on yksi näyttävimpiä tappelupelejä, mitä olen koskaan pelannut.
Todellinen vetonaula on kuitenkin hahmovalikoima. Valittavana on Marvelin sarjishahmoja ja Capcomin peleistä tuttuja pelihahmoja laidasta laitaan. Mukaan mahtuu muutama hieman tuntemattomampi hahmo jostain kaukaisuudesta, mutta Spider-Manin, Hulkin, Wolverinen ja Viewtiful Joen kaltaiset nimet ovat varmasti kaikkien tuntemia. Pelihahmot ovat persoonallisia niin iskuiltaan kuin ulkoasuiltaan, ja se jos mikä houkuttaa kokeilemaan joka ikistä pelattavaa hahmoa. Päivän naurut sain ehdottomasti Resident Evil -pelisarjasta tutusta jättimäisestä Nemesis T-Type -zombista, joka kantaa mukanaan isoa raketinheitintä ja örisee kuin häiriintynyt laama konsanaan. Ai että minkälaisen sopan tästä olisi saanut, kun mukaan olisi lyöty vielä DC-sarjakuvista tuttuja sarjisankareita!
Sisältöä uupuu
Eipäs nuolaista kuitenkaan ennen kuin tipahtaa. Hämähäkkimiehen, Hulkin ja Frank Westin kipparoima laiva vuotaa kuitenkin yhdestä kohdasta. Nimittäin sieltä ruuman kohdalta, johon kaavailtiin sellaista asiaa kuin pelisisältö. Kenties se unohtui vahingossa satamaan tai jonnekin laivan lähtiessä kohti pelimarkkinoita. Toisin sanoen pelissä ei ole oikein mitään konkreettista saavutettavaa. Gamerscorea jaksaa metsästää aikansa, mutta siinä se sitten oikeastaan on. Peli olisi ehdottomasti kaivannut jonkinlaisen tarinan, Career-muodon tai jotain muuta sellaista, mitä voi pelata alkufiilistelyjen jälkeen. Säälittävä Offline-pelimuoto on oikeastaan ainoa pelimuoto yksinpelaajalle, mutta sen uudelleenpeluuarvo on mielenkiintoisista pelihahmoista huolimatta hyvin kyseenalainen.
Verkkomoninpeli on myös jostain syystä typötyhjä pelaajista, ja niitä saa oikeasti ihan etsimällä etsiä. Onneksi samalla konsolilla tapahtuva moninpeli kuitenkin pistää hymyn huulille. Tästä saa mainion teemapelin kaveriporukan pikkujouluihin. Lupaan, että kaverin rökittäminen tuntuu ainakin viisi kertaa paremmalta kuin jos vastassa olisi tietokonepelaaja.
Yhteenveto
Laihasta sisällöstä huolimatta Ultimate Marvel vs Capcom 3 jää hienosti plussan puolelle. Tappelumekaniikka toimii, peli on näyttävä ja pelihahmot kiinnostavia. Mitä muuta tappelupelifanaatikko enää tarvitsee? No sen Career-muodon, mutta toivotaan, että se sitten löytyy seuraavasta sarjan pelistä!