Kaliforniassa päämajaansa pitävä Treyarch tuo näppeihimme jälleen uuden Hämähäkkimies-pelin. Aiemmista tapauksista Spider-Man 2 keräsi kriitikkojen kehut vapaalla pelattavuudellaan ja hyvällä tunnelmallaan. Ultimate Spider-Man tarjoaa lisää tätä samaa uusissa kuorissa, mutta nyt kansalaisia pääsee rökittämään myös hämiksen arkkivihollisella Venomilla.
Mä vein teitin seitit
Richard Parker ja Eddie Brock työskentelevät kehittääkseen lääkkeen, joka parantaisi syövän. Kokeiden lopputulos on musta puku, jonka Eddie nuorempi onnettomuudekseen laittaa päällensä vuosia myöhemmin. Näin syntyi Venom, Hämähäkkimiehen eli Peter Parkerin kuuluisin vastustaja. Kun Eddie ja puku katosivat sähköpurkauksen aikana, oppi Peter jotain ensiarvoisen tärkeää supersankarihommista: jos ei löydy ruumista, niin jätkähän elää! Kolme kuukautta myöhemmin Peter elelee normaalisti, käy koulua ja hyppii hämistrikoissaan. Mutta Venom on jo aloittanut New Yorkin terrorisoimisen.
Juonen antamissa rajoissa pääsee pelaamaan sekä Hämiksellä että Venomilla. Tarinan ovat kynäilleet sarjakuvataiteilijat Brian Michael Bendis ja Mark Bagley, ja tällä on oikeasti merkitystä. Juoni ja hahmot ovat sarjakuville uskollisia, eikä meno lopahda missään vaiheessa. Tarina etenee sarjakuvaruutuja tyylikeinona käyttävillä välivideoilla. Musiikki sen verran yhdentekevää pimputusta, ettei se pysty luomaan tunnelmaa.
Aiemmista osista tuttu vapaa temmeltäminen on entisellään. On aina yhtä hauskaa ottaa kunnolla seittiä matkaan ja lähteä katsomaan paikallisia nähtävyyksiä, kun kontrollit on helppo hallita. Mukana on New Yorkin Manhattan ja Queens, mutta ne ovat luonnollisesti sarjakuvien, eivät tosielämän innoittamia. Grafiikka on toteutettu cel-shading-tekniikalla, jolla on saatu tehtyä ulkoasuun sarjakuvamainen fiilis. Kismittävän lyhen piirtoetäisyyden vuoksi autoja sun muuta kuitenkin ”ilmestyy” pelaajan näkökenttään myöhässä. Suomalaisia varmasti huvittaa kaupungilta löytyvät Nokia-mainokset, ja sen kaltaisia yksityiskohtia löytyy kosolti.
Syön immeisiä ja kiipeilen seinillä, mä oon Hannib…siis Venom
Hämis voi kiivetä rakennuksien seiniä pitkin, käyttää seittiään liaanina ja vihulaisten muiluttamiseen. Eddien päällä oleva Venom-puku kuluttaa voimia, ja siksi hänen täytyy energiaa saadakseen syödä ihmisiä. Tämän lisäksi hän voi hypätä pitkiä matkoja, kiivetä seiniä pitkin ja heitellä autoja. Venom on animoitu upeasti ja liikkeet todella tuntuvat raskailta, kuten tonnien painoiselta hirviöltä sopii odottaakin.
Pääjuonen tehtävien lisäksi voi suorittaa kansalaiskasvatusta, kuten näin-potkit-jengiläisen-päätä-seinään, ja taistella aikaa vastaan eli mennä merkatun reitin mahdolisimman nopsaan. Näitä joutuu setvimään ennen kuin pääsee seuraavan juonta edistävän tehtävän kimppuun, ja se on sanalla sanoen tylsää. Toisto on armoton. Ensin pelastat muutaman siviilin, sitten jahtaat vaikkapa Elektroa ja taistelet lopulta häntä vastaan. Onneksi taistelu on toteutettu mallikkaasti. Erilaisia liikeitä on tuhdisti, ja kummatkin hahmot eroavat perusfilosofialtaan toisistaan reippaasti. Venomilla pääsee jyräämään pelkällä aggressiolla ja fyysisellä voimalla. Kun jopa kamera pysyy toiminnassa mukana ja pomotaistelut eivät ole läpihuutojuttuja, niin tällä saralla ei ole valittamista.
Pääjuoni ei valitettavasti ole kovinkaan pitkä, itse tein useita tutkimusretkiä ympäri ämpäri isoa omenaa ja silti aikaa kului vain yhdeksän tuntia ja rapiat. Kun sivutehtävät ovat mitä ovat, niin se on sitten siinä, ellei ole keräilijätyyppiä. Kaupungilta löytyviä merkkejä on yli sata. Niitä keräilemällä voi hankkia uusia pukuja, sarjisten kansia ja konseptitaidetta. Edellisen osan hero pointsit, joilla pystyi hankkimaan uusia liikkeitä, on heitetty romukoppaan. Uusia liikkeita ei voi hankkia.
Yhteenveto
Äärimmäinen Hämähäkkimies ei ole aivan niin äärimmäinen kuin toivoisi. Mukaansatempaavan juonen ja sujuvan pelattavuuden vastapainoksi se tarjoaa myös lyhyen ja itseään toistavan tehtävärakenteen. Suurimman osan ajasta peli on kuitenkin viihdyttävä, ja sehän on kaikkein tärkeintä.