Warhammer Chaosbane on Eko Softwaren kehittämä ja Big Ben Interactiven julkaisema uusin lisäys Warhammer-pelien alati kasvavaan katraaseen. Total War: Warhammerin ja Warhammer Vermintide -pelisarjan jälkeen on pikku figuurien maailma saanut jo reilusti positiivista näkyvyyttä myös digitaalisen pelaamisen piirissä. Chaosbane kokeilee kuitenkin vallata aivan uutta genreä, nimittäin Hack n’ Slash luolastoja Diablon tapaan. Ei pidä kuitenkaan erehtyä, vaikka Chaosbanen yhteydessä usein mainitaankin varsin menestyneitä pelejä kuten Vermintide ja Diablo, sillä Chaosbane ei ole sellainen. Warhammer: Chaosbane on kovin rikkinäinen yritys, joskin puitteet pätevälle pelille olisi ollut, kiitos mekaanisen pohjan.
Chaosbane sijoittuu 200 vuotta ennen Vermintiden tapahtumia, kaaossodan jälkeiseen aikaan. Kaaoksen demoneja vastaan sodan voittanut ihmishallitsija joutuu kirouksen valtaan, ja neljä sankaria pestataan etsimään noita, joka kirouksen loihti. Luolastojen tutkimiselle ja vihollisten mätkimiselle omistautunut peli ei pohjustuksen jälkeen oikeastaan yritä edes tarjota tarinaa, vaikka tehtäviä riittääkin. Aina löytyy uusi syy mennä viemäriin, luolaan, tai poltettuun metsään, muttei dialogia työnjaon ulkopuolella kannata edes mainita. Sekin, joka on kirjoitettu on kuin peruskouluikäisen kynästä, eikä hosutut ja vähintäänkin hämmentävät ääninäyttelijät auta asiaa.
Sekundasankareiden matkassa
Valittavana on neljä sankaria, neljä pelattavaa hahmoa, joista kukaan ei ole täydellinen: Ihmissotilas Konrad omaa miekan ja kilpensä, Haltiaprinssi Elontir miekan ja velhonsauvansa, Kääpiöbarbaari Bragi kahden kirveensä sekä haltialähetti Elessa miekan ja jousensa. Sekä Konrad että Bragi ovat lähitaistelijoita, joiden kyvyt eivät oikein kanna pelaajaa ensimmäisen tunnin jälkeen, sillä suurin osa niistä on rakennettu moninpeliä silmällä pitäen. Molemmat haltiat sen sijaan ovat monipuolisia, vaikkakin velho jää selkeästi Elessalle toiseksi. Ehkä siksikin, että monet Elontirin taioista ovat kovin tuttuja muista toimintapainotteisista roolipeleistä. Nuoressa haltialähetissä yritystä piisaa, kiitos uniikkien hyökkäysten, kuten vihollislinjan herättäminen kuolleista eturintamaan suojaamaan vahingolta.
Hahmoilla on myös omat pienet taustansa ja persoonansa. Dialogissa hahmojen repliikit on kuitenkin kirjoitettu vastaamaan samoihin lauseisiin, jottei NPC-hahmojen repliikkejä ole jouduttu muuttamaan. Tämän vuoksi pelin tarinassa ei ole mitään hahmokohtaisia eroja. Heikkoa dialogia ei auta ailahteleva ääninäyttely. Jokaisen pelattavan hahmon ääninäyttely on kovin ylidramatisoitua. Suurimpia kysymyksiä herättävät kuitenkin pelin ainoan naishahmon, Elessan, ääninäyttely. Nuoren ovelan haltianaisen ääninäyttelijä muistuttaa lähinnä vastaeläköitynyttä mummoa terveysaseman jonossa. Hatara voivotteleva vanhuksen ääni paistaa ylimielisten mieshahmojen joukosta jo ensi minuuteilla, eivätkä satunnaiset miesääninäyttelijöiden repliikit sovi Elessan suuhun sen paremmin. Kyllä, Elessan repliikkien sekaan on joutunut myös useamman miesääninäyttelijän repliikkejä.
Tämän kaiken lisäksi hahmot toistelevat tuttuja virsiä aina ollessaan lähellä kuolemaa tai energian loppumista. Noin minuutin välein todetut lausahdukset alkavatkin kulumaan puhki hyvin nopeasti.
Kaoottinen riesa
Chaosbanen tarinointia kestää neljän luvun verran. Kukin luku sijoittuu omaan kaupunkiinsa, jotka muistuttavat estetiikaltaan omaa kaaosdemoniaan. Tämä tekee yhteensä neljä erinäköistä aluetta, joissa jokaisessa vietetään useampia tunteja putkeen taistellessa samoja vihollisia vastaan. Näillä neljällä alueella on kussakin pelastukseksi kymmenisen eri tehtävää, jotka sijoittuvat eri muotoisiin kyhäelmiin. Tuntien puurtamisen jälkeen pelaaja pääsee pelin kenties onnistuneimpaan osaan: pomotaisteluihin. Nämä isot, pahat, ja rumat ovat huomattavasti vaikeampia kuin muu osa pelistä, jonka vuoksi yksin pelatessa kuolema kerää lukuisia kertoja. Vaihtoehtona on tietty vaihtaa vaikeusastetta pienemmälle, tai käyttää viimeistä oljenkortta ja ottaa apujoukoksi muita pelaajia.
Vaikeustason vaihtaminen onnistuu tehtävien välissä eikä vaikeustason hienosäätö sulje pelistä muuta pois kuin että vaikeammat vaikeustasot antavat suhteessa huomattavasti parempia esineitä ja avuja hahmoille. Alkutaipaleella valittavia vaikeustasoja on viiden verran, mutta myöhemmin aukeaa vielä neljä vaikeustasoa lisää, jotka tarjoavat parempaa loottia pelin läpäisseille pelaajille.
Kovimmat vaikeustasot lähestulkoon vaativat kanssatoverin apuja, josta päästään pelin yhteen suurimmista puutteista. Chaosbanen Moninpeli on todella rikkinäinen. Allekirjoittaneen ensimmäisen hahmon tarina tyssäsi, kun pomotaistelua varten haettu pelikumppani menetti verkkoyhteytensä, ja lukitsi koko tallennuksen paikkaan, josta ei takaisin pääse. Lisäksi yhteyttä tuntemattomaan hakiessa ei voi edes päättää, missä vaiheessa peliä apuri on, ja jos tämä sattuu olemaan pelin alussa, voi hakevan tallennus siirtyä myös peruuttamattomasti pelin alkuun. Tämän vuoksi Warhammer Chaosbanen moninpeliä ei voi missään nimessä suositella edes kokeiltavaksi verkon välityksellä.
Pohja ilman kuorrutetta, ei tule hyvä kakku, tulee paha kakku
Pelattavaa Chaosbanessa kyllä riittää, jos jaksaa sietää itseääntoistavien miljöiden tahkoamista. Loottia tarjotaan onneksi tasaiseen tahtiin, joka avittaa vähän tässä askareessa. Harmi, että aikuisten oikeasti paremmat aseet ja varusteet ovat suljettu end gamen taakse. Varusteet päivittyvät myös visuaalisesti hahmolle, ja näin tasojen kohetessa, myös hahmon ulkonäkö muuttuu. Varusteet ovat ainoa tapa vaikuttaa hahmon ulkonäköön. Muuta visuaalista kustomointia pelistä ei löydy.
Mekaniikoista ehkä mielenkiintoisin lienee kuitenkin kykyjen valinta. Hahmon kehittyessä hahmon kykypisteet kasvavat, ja hahmolla on kerralla käytettävissään kykyjä vain pistemäärän verran. Vahvat kyvyt vievät suuremman osan hahmon käytettävissä olevista pisteistä, joten pelaaja voi valita muutaman vahvan kyvyn, tai halutessaan monipuolisemman valikoiman heikompia versioita samoista kyvyistä. Hahmon passiivisia ominaisuuksia voi niin ikään kehittää haluamaansa suuntaan perinteisessä taitopuussa, josta löytyy niin kestävyyttä, voimaa kuin nopeuttakin. Sivuhuomiona jokaisen hahmon oman jumalan mukaan visualisoidut taitopuut ovat esteettisesti hyvin nättejä.
Olisipa koiraa karvoihin katsominen
Warhammer Chaosbane pitää keskinkertaisen pintansa niin mekaniikoissa kuin grafiikoissa. Esteettisesti kiehtova maailma ei valitettavasti pääse oikeuksiinsa ylhäältä alas kuvattuna. Pelin musiikit jakautuvat kahtia: ajoittain todella eeppinen soittolista pysyy samana läpi luvun, eikä sitä korosteta tai ajoiteta mitenkään. Ehkä pelin laadukkain ominaisuus jää siispä pahasti taka-alalle. Ainoat kerrat kun musiikin huomaa on se, kun ne katoaa kokonaan omituisen bugin vuoksi, joka katkaisee kaikki pelin äänet konsolin omissa valikoissa vierailun jälkeen. Myös pelin valikot toimivat sulavasti, joskin tekstit ja kuvat näkyvät välillä väärissä paikoissa.
Loppujen lopuksi Warhammer Chaosbane jättää masokismin sekaisen tunteen, kun pelaaminen puuduttaa, hahmot ja bugit raivostuttavat, mutta uusia kykyjä ja niiden yhdistelmiä tekee aina mieli avata. Toivottavasti Eko Software kuuntelee pelaajia ja korjaa moninpelinsä, sillä pelin ollessa näin rikki, ei sitä voi suositella edes paatuneimmalle Diablo- tai Warhammer-fanille. Ainoastaan samalta sohvalta yhteisen kiinnostuksen jakavan ystävän kanssa voi Chaosbane olla nautittava peli.