Ensimmäinen Wasteland julkaistiin vuonna 1988, ja jatko-osa antoi odottaa itseään huimat 26 vuotta. Kickstarter-projektina rahoitettu Wasteland 2 julkaistiin monen mutkan ja lykkäyksen jälkeen PC:lle vuonna 2014, ja vuonna 2015 pelistä saatiin Director´s Cut -versio myös PlayStation 4- ja Xbox One -konsoleille.
Ydintuhon jälkeinen maailma on karu ja täynnä vaaroja aina mutanteista ja vihamielisistä jengeistä hupeneviin luonnonvaroihin. Järjestystä yrittävät ylläpitää Rangerit, jollaiseksi myös pelaajan hallinnoimat hahmot pyrkivät. Ensin on kuitenkin ansaittava paikkansa Rangerien riveissä – joten ei muuta kun porukka kasaan ja aavikolle hommia tekemään.
Pelin alussa luodaan itselle neljästä hahmosta koostuva jengi, jolla joutomaalle lähdetään mellastamaan. Hahmoihin ja näiden ominaisuuksiin ja taitoihin kannattaa tosissaan kiinnittää huomiota, muuten voi ennen pitkää huomata olevansa liikkeellä sellaisen pelleporukan kanssa, ettei etenemisestä tule oikein mitään. Valmiitakin hahmoja on tarjolla, jos ei tyyppejään halua luoda hiustyyliä ja elämäntarinaa myöten alusta.
Kun PC:lle alunperin luotua peliä aletaan kääntämään konsoleille, isoksi jännityksen aiheeksi nousee usein hiiri ja näppis -komentojen siirtyminen ohjaimelle. Wasteland 2:n kohdalla tässä on onnistuttu vähintäänkin kohtuullisesti. Pienen hakemisen ja totuttelun jälkeen ohjaaminen sujuu, jos ei nyt ihan kuin salonkitanssi, niin ainakin festaripomppimisen veroisesti. Kömpelyyttä ja epätarkkuutta on havaittavissa niin hahmojen liikuttelun, sijoittelun kuin joskus täysin käsittämättömän määrän pyörittelyä ja veivaamista vaativien kamerakulmien kanssa.
Pelialueena toimii Arizonan aavikko, ja liikkuminen on periaatteessa vapaata, joskin alkuvaiheessa joillekin alueille on käytännössä mahdotonta mennä liian korkeiden säteilypitoisuuksien takia. Aavikolla vaeltelu on reaaliaikaista ja taistelutilanteissa peli muuttuu vuoropohjaiseksi. Jokaisella hahmolla on käytössään tietty määrä action pointeja, joita käytetään liikkumiseen ja muihin toimintoihin, kuten esimerkiksi ampumiseen, melee-mäiskintään tai parantamiseen. Konfliktit päättyvät jommankumman osapuolen kaikkien hahmojen heitettyä henkensä. Taistelu on toimivaa, joskin pidemmän päälle hieman itseään toistavaa. Tekoälyn hassuttelukin alkoi jossain vaiheessa hieman tympiä – toisinaan tuntui, että omien hahmojen aseet joko jumittuvat kriittisellä hetkellä tai laukovat systemaattisesti ohi, olipa etäisyys tai onnistumisprosentti mikä hyvänsä. Toisinaan taas viholliset kekkuloivat ilman minkäänlaista järjellistä syytä keskellä taistelukenttää, josta ne olikin sitten helppo yksitellen päästellä päiviltä.
Wasteland 2 on kuitenkin erittäin haastava peli. Pelaajaa ei todellakaan pidellä kädestä, eikä edes hellästi tökitä oikeaan suuntaan. Kaikki on selvitettävä itse – hyvin usein lukuisten erehdysten kautta ja oman terveyden kustannuksella. Learning curven kohdalla ei voida puhua jyrkästä, eikä oikein edes curvesta – oppimiskäyrä on pelissä lähes pystysuora. Peli pakottaa myös tekemään varsin kiperiä päätöksiä, ja sen jälkeen kohtaamaan niiden seuraukset. Elämä ei ole mustavalkoista hyvän ja pahan taistelua, vaan täynnä harmaan – tai paremminkin ruskean – eri sävyjä.
Maailma on karu – myös ihan kirjaimellisesti. Minkäänlaista grafiikkailotulitusta ei ole tarjolla, vaan kuvallinen anti on nätisti sanoenkin varsin rouhea. Dialogia peliin on sisällytetty valtava määrä, eikä peliin kovin syvälle pääse sisään, jos sitä ei viitsi edes silmäillä läpi. Dialogien skippaaminen ja eteenpäin paahtaminen jättää pelikokemuksen helposti ontoksi, eikä pelistä saa irti juuri mitään. Wasteland 2 onkin peli, joka vaatii pelaajalta paljon, mutta antaa vastineeksi erittäin intensiivisen, mukaansatempaavan ja mieleenpainuvan pelikokemuksen. Tekemistä on hurjan paljon, ja pelin maailmaan on helppo upota tuntikausiksi. Kahta identtistä pelikokemusta ei ole luvassa, ja joutomaalla riittää paikkoja tutkittavaksi ja pahiksia niitattavaksi.
Jos odottaa helppoa ja suoraviivaista läpipeluuta ja ohjattua putkessa liikkumista, kannattaa Wasteland 2 jättää ihan suosiolla väliin. Sen sijaan haastetta pelkäämättömille maailmanlopun fiilistelijöille, vuoropohjaisen taistelun ja kunnon ropen ystäville, Falloutin henkisiä juuria etsiville – ja tietenkin alkuperäistä Wastelandia diggaileville, ydintuhon jälkeisillä aavikoilla hortoilusta nauttiville sankareille peliä voi suositella ihan täydestä sydämestä.