Final Fantasy-pelisarja on varmasti yksi maailman tunnetuimmista roolipelisarjoista, jonka arvostetuimmat ja parhaiten myyneet osat nähtiin kuitenkin jo kahden ensimmäisen PlayStationin aikana. Square Enixillä on edelleen paljon töitä viimeisen fantasiansa täyttämiseksi, sillä tähän mennessä odotetuin sarjan peli, uudelleentehty versio seitsemännestä osasta, on tuloillaan. Pian kauppoihin saapuu kuitenkin jo sarjan viidestoista virallinen osa, mutta vielä sitä ennen lavaa ja fanien sydämiä lämmittelemään astuu sarjan spinoff-peli, World Of Final Fantasy.
Pikapi…Tama!
World Of Final Fantasyn päähenkilöinä häärää kaksi sisarusta. Säheltävä, ärsyttävä ja tyhmä poika Lann, sekä hänen täydellinen vastakohtansa ja siskonsa Reynn. Sisarukset ovat jostain syystä menettäneet muistinsa lähes täysin, mutta huomaavat myös olevansa aivan kahdestaan kotikaupungissaan Nine Wood Hillsillä. Pian he saavat kuitenkin mahdollisuuden palauttaa muistinsa, mutta sitä varten heidän pitää matkata Grymoiren mystiseen maailmaan selvittämään muinainen ennustus ja kohtaamaan maailmanvalloitusta havitteleva Bahamutin armeija. Mukaan lähtee myös perässä seuraava Pikac… tai siis Tama, joka toimii pelissä niin opettajana, kuin söpönä kumppanina. Juoni on kaikin puolin niin perinteistä Final Fantasy-huttua, ettei siinä ole edes mitään ihmeellistä tai yllättävää. Jokainen sarjan pelejä pelannut varmastikin arvaa jo tarinan etenemiskuvion, sillä myös tämä Fantasia seuraa muista peleistä tuttua kaavaa.
Kun sisarukset pääsevät Grymoireen, he huomaavat saaneensa outoja kykyjä. He pystyvät kaappaamaan maailmassa olevia hirviöitä, Mirageja, puolelleen. Näin hirviöistä tulee tiimitovereita, jotka taistelun lisäksi pystyvät myös auttamaan lapsia maailman pulmissa ja esteissä. Hirviöiden kaappaamisesta tulee suuresti mieleen Pokémon-pelit, sillä kuten taskuhirviöitä, myös Mirageja on kymmeniä erilaisia ja niitä löytyy kaikkialta. Suurin osa hirviöistä löytyy pelimaailmasta, mutta vain tietyiltä alueilta. Vesihirviöt löytyvät meren ääreltä, kiviset Golemit ja tulipallomaiset Bombit vain tulivuoresta, kun taas ötökät ja linnut voivat löytyä peltojen ja kaupunkien lähettyviltä. Hirviöiden nappaaminen on sekä pelillisesti tärkeää, että äärimmäisen koukuttavaa. Kun tähän lisätään vielä niiden koulutus ja kehitys seuraavaan muotoon, voi peliin uppoutua helposti kymmeniksi tunneiksi, varsinkin jos haluaa kerätä jok’ikisen. Tämänkin pelin motto voisi hyvinkin olla; ”Kaikki kerätään!”
Pallopäät pilvissä
Hirviökaappaus ei kuitenkaan ole ainoa kyky, sillä myös lapset pystyvät muuttamaan muotoaan normaalikokoisesta ihmisestä pieneksi, söpöksi ja isopäiseksi chibi-hahmoksi, jollaisia jokainen elävä olento Grymoiressa on. Tässä vaiheessa viimeistään ihmettelee, ettei peliä ole julkaistu Nintendon laitteilla. Peli näyttää aikuisen silmään lähes ällöttävän söpöltä, sillä jokainen vastaantuleva olento, hirviö tai ihminen, on isosilmäinen, metrin mittainen ja nenätön pallopää.
Pelin taidetyyli on erikoinen, mutta se on samalla myös virkistävä ja iloinen. Maailma on värikäs ja miellyttävä, jossa synkät ja pimeät luolastotkaan eivät ole liian pelottavia tai ahdistavia, edes pienimmille pelaajille. Fantasy-sarjan tutut välivideotkin ovat nyt anime-tyylillä piirretty, mikä vähän harmittaa. Muissa sarjan peleissä välivideot ovat usein upeaa silmänkarkkia, jossa otetaan alustan tehoista kaikki irti ja vielä vähän enemmänkin. Nyt välivideot ovat kuin animesarjan intro, mutta huonosti toteutettuna. Jostakin syystä nimittäin välivideoissa reunat rakeilevat ja kuva tökkii, eikä kuva olekaan enää niin sulavaa kuin pelissä muuten. Näitä kohtauksia tulee kuitenkin suhteellisen harvoin, eivätkä ne siten edes häiritse pelikokemusta.
Lapsellisen yleisilmeen lisäksi peli tarjoilee myös aikamoisia välipaloja nostalgianälkään. Grymoiren maailma on sekoitus muita Final Fantasy -pelien maailmoja, kuten pelin nimikin jo viittaa. Matkalla tavataan suosituimpien Fantasyiden hahmot niin Cloudia, Squallia, Lightningia, Terraa, kuin Edgariakin myöten ja kaikki heidän omissa maailmoissaan. Edgarin linna, Tifan ja Cloudin kotikylä Nibelheim, Final Fantasy 8:sta tuttu Balamb Garden… Kaikki löytyy ja jokainen aiheuttaa pientä kujerrusta pelaajan sydämessä, mikäli on nuorempana pelannut kyseisiä sarjan osia. Osan kavereista voi myös kutsua taistelukentille tekemään oman erityisliikkeensä, jolloin mässäily vanhojen ja tuttujen hahmojen kanssa vasta alkaa. Final Fantasy 7:n tunnusmusiikki, Cloudin keltainen piikkitukka ja Omnislash, siinä on pelaajan pakko sulaa penkkiin ja ihastella pelin tarjoamaa matkaa vuosia taaksepäin ennen kuin pelin remasterointiversio julkaistaan. Harmi vain, että Sephirothin sai vain ennakkotilaamalla pelin, tai ostamalla erikoisversion.
Torneissa on voimaa
Taistelukentistä puheen ollen, pelissä on totta kai myös taisteluita, kuten tämän sarjan peleihin kuuluu. Aiemmista, tai myös seuraavasta, pääsarjan peleistä poiketen, taistelu on tällä kertaa vanhanaikaista ja vuoropohjaista. Hahmot tönöttävät taistelukentällä toisiaan vasten, odottaen vuoroaan. Taisteluihin saa joko vanhanaikaisen listanäkymän käytettävissä olevista komennoista, tai vaihtoehtoisesti voi käyttää myös pikavalikkoa, joka nopeuttaa toimintoja hieman. Taisteluista monimutkaisemman tekee kuitenkin hirviöiden kanssa toimiminen. Hirviöt voivat olla kentällä erillisinä yksilöinä, jolloin jokainen voi käyttää omia iskujaan omalla voimallaan. Jokaisella hirviöillä on myös heikkoutensa sekä vahvuutensa ja ne ovatkin aina heikoimmillaan taistellessaan yksin. Paljon järkevämpää onkin pinota kaikki ryhmässä olevat hahmot päällekkäin torniksi, jolloin taisteluun saa huomattavasti lisää syvyyttä. Kun hahmot pinotaan kokojärjestykseen, niiden kyvyt, terveyspisteet, sekä voimat, mutta myös heikkoudet yhdistyvät. Mikäli tornin kaksi hahmoa osaa tehdä heikon Fire-taian, päällekkäin pinottuna ne oppivat myös Firan, joka on jo huomattavasti tehokkaampi. Koska hahmot voivat yhdistyä vain kokojärjestyksessä, joutuu pelaaja miettimään tarkkaan kenet ottaa mukaan, ja kenet jättää taka-alalle kehittymään. Haluaako pohjalle ison hirviön jolla on paljon terveyspisteitä, mutta joka on heikko lähes kaikelle taialle, vai ottaako pohjalle Lannin, joka pystyy parantamaan koko joukkuetta, mutta saa pinottua päänsä päälle vain heikompia hirviöitä? Tämä tuo syvyyttä ja taktikointia peliin, eikä taisteluja enää voiteta toistamalla samoja kaavoja, varsinkin jos tahtoo kehittää uusia hirviöitä uusiin muotoihin ja kokoluokkiin. Kun yksi muuttaakin muotonsa XL-luokkaan eikä sitä voi enää käyttää ryhmässä, menee koko pakka sekaisin ja järjestystä joutuu taas miettimään uudelleen.
World Of Final Fantasy on erittäin positiivinen kokemus, jota voin suositella lämpimästi. Grafiikka ja ylisöpöily aiheuttaa varmasti kovimmissa jätkissä päänsärkyä, mutta kunhan ne hyväksyy, saa peliin upotettua valtavan määrän aikaa. Kaikenlisäksi peli tarjoilee niin vahvaa linkitystä Final Fantasy -pelien historiaan, että se kannattaa kokea jo pelkästään sen takia. Mikäli olet yksi niistä kymmenestä PlayStation Vitan omistajista, voi hirviönkehitystä jatkaa myös pieninä välipaloina bussimatkoilla, tai vaikka takan edessä Joulupukkia odotellessa.