Menneisyyteni WWE:n, maailman menestyneimmän ja tunnetuimman vapaapainifirman, kanssa on ollut pitkä ja runsasvaiheinen. Ensimmäisen kerran kuulin tuoreesta showpainivillityksestä yläasteella ollessani. En lainkaan lämmennyt kavereitteni hehkutukselle siitä, miten The Rock aina kokkailee ja The Undertaker kaahaa kehään Harrikallaan. Kun digiboksi kuitenkin ensimmäisen kerran tuli taloomme 2003-vuoden kesällä, oli minun pakko katsoa, mistä oikein oli kysymys. Siitä se sitten lähtikin.
Nyt yli viisi vuotta tuon kohtalokkaan ensimmäisen paini-illan jälkeen voin yhä sanoa fanittavani WWE:tä todenteolla. Innostukseni lajia kohtaan ei missään vaiheessa ole laantunut vaikka välillä sen määrä toki onkin vaihdellut enkä lopettanut painitapahtumien seuraamista edes silloin, kun SubTV vuoden 2006 lopussa laittoi ohjelmien esittämisen jäihin. Nykyäänhän saamme kiittää Urheilukanavaa SmackDownista ja MTV3 MAX:ia ECW:n ja RAW’n suomiversioista.
Heti arvosteluni alkuun täytyy minun todeta, että arvioin pelin täysin WWE-fanin vinkkelistä, sillä se on minusta ainoa oikea näkökulma, josta vapaapainipelejä voi ja pitääkin arvostella. Eivät vapaapainista ymmärtämättömät ymmärrä sen enempää vapaapainipeleistäkään, sillä sen verran omanlaisensa genre on kyseessä.
Taasko?
Jo vuosien ajan on pelitalo THQ:lla ollut tapana EA:lta opitun kaavan mukaisesti julkaista jatko-osa urheilupelisarjaansa vuoden välein. Tällaisesta menettelystä johtuen jää pelaajalle useimmiten käteen uuden pelin sijasta edellisvuoden version päivitys, joka on joko taidolla tehty tai sitten ei. Tällä kertaa THQ on kuitenkin ottanut itseään tukevasti niskasta kiinni, sillä peli on mennyt yllättävänkin tehokkaasti uusiksi.
WWE Universe
Visuaalisesti peli on pysynyt lähes koskemattomana. Öljytyt ja pumpatut kropat kimmeltelevät parrasvalojen loisteessa aivan kuten aina ennenkin. Ainoastaan katsomo on kokenut merkittävän muodonmuutoksen. Siinä missä viime vuosina yleisöstä suurin osa oli pelkkää jäykkää massaa on jokainen mies, nainen ja lapsi nyt elävästi menossa mukana kannustamassa lempipainijoitaan. On sinänsä vaikuttavaa, että peli ei missään vaiheessa yski, vaikka ruudulla olisikin huomattavan paljon liikettä. Tänä vuonna yleisö ei kuitenkaan ole vain näkyvässä, vaan myös kuuluvassa roolissa. Kerrankin yleisön mölinät on tehty kunnolla, eikä äänimaailma pyöri ainoastaan selostuksen ja laimeiden karjahdusten ja muksimisäänten ympärillä. Pelifiilis nousee kummasti, kun yleisö aloittaa SmackDown vs. RAW -debyyttinsä tekevät yleisön kahtia jakavat chantit, joista esimerkkinä faneille hyvin tuttu ”Let’s go Michaels, let’s go Cena!” Lukittuna bonuksena pelaaja pääsee tänä vuonna matsaamaan myös jouluisassa Tribute to the Troops -show’ssa, jossa painijakaarti ottelee USA:n Irakin sotilastukikohdassa ulkoilma-areenalla auringon kuumassa porotuksessa.
Eri matsityyppejä on jälleen kymmeniä, mutta ainoa uusi tuttavuus on mielipuoli Kanen erikoisuus, Inferno Match. Inferno-ottelussa aidot liekit ympäröivät kehää odottaen, että toinen painijoista sytytetään tuleen. Liekit kuumenevat pelaajien ottaessa osumaa, kunnes 300 celciuksen paahteessa voi kilpakumppaninsa yrittää sytyttää raahaamalla hänet liekkeihin. Pelillisesti ottelumuoto eroaa muista vaihtoehdoista vain vähän, mutta graafisesti tulenloimu ja painijoiden kasvoilla hehkuva kuumuus on todella näyttävästi tehty.
Itse Paini
Itse paini ei sinänsä näytä tai kenties vaikutakaan erilaiselta, mutta pari muutosta on silti havaittavissa. Painijat eivät enää tunnu pysyvän matossa yhtä kauan kuin ennen, vaan meno tuntuu oikeutetusti paljon arcademaisemmalta. Kanveesista nousu on muutenkin tehty hieman helpommaksi ja sujuvammaksi. Tämä on mainio asia, sillä ainakin itse tunsin viettäväni tällä kertaa reilusti enemmän aikaa pystysuorassa kuin vaakasuorassa asennossa. Lisäksi latausaikoja on saatu karsittua huomattavasti, minkä vuoksi pelitunteja kertyy oikeasti entistä enemmän ringissä kuin latausruuduissa.
Tämän vuoden iskulause on ”Together, you’re unstoppable”, joka tulee tag-team-pelitilan uudistuksista. Tällä kertaa vaihdossa oleva voi pelata paremmin yhteen legal-manin kanssa tekemällä hot-tageja (huimia pelastuksia, kun kaveri on pinteessä), nappaamalla vihollisen otteeseen köysien takaa, kiskomalla kehäköydet alas oikealla hetkellä ja häiritsemällä tuomaria. Kaikki tämä onnistuu toimivasti ja antaa mukavaa tekemistä paitsiossakin olevalle pelaajalle. Nyt myös laskun keskeyttäminen sujuu paljon paremmin kuin ennen, jolloin se vielä aiheutti paljon harmaita hiuksia. Ainoa murinanaihe painimisessa on se, että muita kuin luovutusliikkeitä ja laskuja ei edelleenkään voi keskeyttää, vaan pelaaja joutuu katsomaan vierestä, kun hänen ystävänsä vastaanottaa lopetusliikettä.
Käsikirjoittajan vikaa
Jokainen fani kokee vapaapainin hieman omalla tavallaan, joten jälleen pelaajalle on annettu paljon kustomoitavaa ja näperreltävää. Turhanpäiväinen Create a Championship -vyönsuunnittelutila on kuopattu, mutta oman painijan, liikevalikoiman ja sisääntulon luominen onnistuu yhä. Create a Wrestler on pettymys, sillä vaikka valinnanvaraa on tänäkin vuonna reippaasti, ärsyttää vaihtoehtojen esikatselun hitaus suuresti. Peli joutuu lataamaan jokaisen pienimmänkin hiusvärisävyn muutoksen, sillä tukan sävyt eivät muutu ruudulla reaaliaikaisesti. Tällainen viive hidastaa luontiprosessia huomattavasti ja vaikeuttaa eri mahdollisuuksien vertailemista.
Create a Moveset toimii kuten aina ennenkin, paitsi että nyt pelaaja näkee paremmin, mihin kehonosaan kukin isku tarkalleen kohdistuu. Tämä on todella käytännöllinen uudistus pelaajille, jotka välttämättä tahtovat rankaista vastustajiaan saamalla heidän ikään kuin energiapalkkina toimivan kroppamittarinsa täysin punaiselle.
Yksi Smackdown vs. RAW 2009:n suurimmista vetonauloista on Create a Finisher -tila, jossa pelaaja pystyy luomaan oman lopetusliikkeensä ketjuttamalla animaatioita saumattomaksi kokonaisuudeksi. Oman tuhoisan liikkeen keksiminen kokonaisvaltaistaa painikokemusta entisestään, sillä nyt jokainen voi luoda täsmälleen itsensälaisen painijan.
Uuden Highlight Reelin avulla pelaaja voi nyt ensimmäistä kertaa katsoa nauhalta uusintoja, zoomailla painijoita nassuun ja luoda omia hidastuksiaan. Lisäksi pelivideoita voi tallentaa ja editoida ääniefekteineen, teksteineen ja kaikkineen. Tyylikkäimmät muokkaillunsa voi myös laittaa Liveen muiden arvosteltaviksi.
Mites ne tyypilliset kompastuskivet?
Niin paljon kuin THQ kertookin aina ottavansa opiksi fanien palautteesta, kaatuu heidän pelisarjansa yleensä samoihin sudenkuoppiin kuin edellisvuosinakin. Tyypillinen marinankohde on ollut heikko tarinamoodi, jonka hädintuskin jaksaa läpäistä kerran. Tänä vuonna peli sisältää kaksi tarinamuotoa, joista Road to Wrestlemania antaa pelaajan valita seitsemästä hyvispainijasta mieleisensä. Jokaisella näistä tarkoin valikoiduista hahmoista on täysin omanlaisensa tarina välivideoineen ja tarkkoine selostuksineen. Tarinat on huolella tehty ja kestävät vajaan viidentoista matsin verran, joista viimeinen käydään tietenkin Wrestlemaniassa. Omaan tiehensä ei voi kovin paljon vaikuttaa, mutta mukaan on ahdettu piilotettuja painijoita ja bonuksia, jotka saa käyttöönsä täyttämällä erilaisia vaatimuksia otteluissa. Road to Wrestlemania -tarinoita ja -painijoita saisi olla toki enemmänkin, mutta viimeinkin fanit saavat tarinatilan, josta ei sen suurempaa valitettavaa löydy.
Career-moodissa pelaajan vapaavalintaisesti valikoima painija aloittaa WWE:n rosterin pohjamudista ja ottelee niitä painijoita vastaan, jotka pelaaja itse moodiinsa valitsee. Voitettuaan tarpeeksi matseja pelaaja pääsee haastamaan mestaruuksista, joista ei tosin sen suurempaa iloa ole kuin että jokainen täytyy kerätä saavuttaakseen kaiken, mitä saavutettavissa on. Uramoodissa ei ole minkäänlaisia välivideoita tai tarinapätkiä, vaan se toimii lähinnä pelaajan mielikuvituksen ehdoilla.
Erikoismaininta täytyy antaa tyypillisesti todella heikosti tehdylle selostukselle, joka tällä kertaa hieman yllättäenkin pitää kutinsa eikä liiaksi toista itseään. Kerrankin THQ on tajunnut pitää tarinankerrontakommentit lähinnä Road to Wrestlemania -pelimuodossa, jolloin perusmatseissa kuullaan lähinnä play-by-playtä, eli selostusta siitä, mitä liikkeitä ruudulla milloinkin nähdään. On yllättävää, kuinka hyvin selostus tällä kertaa toimii toistamatta itseään liikaa. Jo oli toisaalta aikakin.
Wanha!!!!!11
WWE-pelien suurin rasite on jo pitkään ollut se, että pelit tulevat aina lähes vuoden TV-ohjelmia jäljessä. Vapaapaini on Yhdysvalloissa todella raakaa bisnestä, ja tänäkin vuonna mukaan mahtuu lähemmäs kymmenen painijaa, jotka on jo ajat sitten vedetty pois telkkarista ja hiljalleen saatettu Työvoimatoimiston kortistoon. Painijavalikkoa selatessaan suorastaan yllättyy siitä, miten mukana on väkeä, joita ei todellakaan ole näkynyt aikoihin. Tällaisen reaktion minussa aiheuttivat ainakin Ashley Massaro ja Paul London. Onneksi Career-pelimuodossa voi painijarosterista nyppiä pois sellaiset hahmot, jotka eivät sinne enää kuulu.
Pelin vanhuus ei näy ainoastaan pois potkituissa painijoissa, vaan myös kaikessa muussakin. Useat faceheel-akselilla muutoksen tehneet painijat, kuten Chris Jericho, ja (The) Brian Kendrick, edustavat väärää leiriä. Molemmat edellä mainituista ovat nykyään pahiksia (heelejä) ja pukeutuvat toisin, tulevat eri mielellä areenalle ja osittain painivatkin eri tavoin kuin silloin, kun peliä on kehitetty.
Näkyvin (ja kuuluvin) merkki aataminaikaisesta WWE:stä on kuitenkin selostajajakauma, sillä Jonathan Coachman ja Joey Styles ovat yhä mukana, vaikka molemmat ovat oikeasti siirtyneet aivan toisiin pesteihin jo useita kuukausia sitten. Lisäksi ECW-mestaruusvyö on eri näköinen kuin nykyään.
Tällaisista vanhahtavuusasioista ei kuitenkaan voida syyttää yksin THQ:ta, joka tietenkin mielellään joka vuosi julkaisisi mahdollisimman tuoreen painoksen sarjastaan. Tänä vuonna firma on jopa puhunut julkaisevansa päivityksiä Liven kautta, mikä sopisi juuri tällaiseen peliin loistavasti.
A Job or a Title Victory
SmackDown vs. RAW 2009 sisältää paljon uudistuksia, jotka auttavat hiomaan pelin sarjansa tähän asti parhaaksi versioksi. Live-pelin ansiosta tekemistä riittää myös niille, joilla ei ole vapaapainihenkistä peliseuraa lähipiirissä. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten THQ ensi vuonna panee paremmaksi.