Assassin´s Creed -elokuva saapuu 2016 jouluksi

Kirjoittanut: Livegamers

06.01.2015

Pitkään työstetty Assassin´s Creed -elokuva sai jälleen uuden päivämäärän ensi-illalleen. Nyt asetettu saapumispäivämäärä elokuvalle on 21. joulukuuta 2016. Leffaa tuottaa Ubisoftin ohella Fox ja sen pääosassa näyttelee muun muassa Kunniattomat paskiaiset, Prometheus ja X-Men: First Class -elokuvista tuttu Michael Fassbender. Australialaisen indieohjaajan, Justin Kurzelin, kerrotaan toimivan elokuvan ohjaajana, juuri muuta projektista ei ole julkisuuteen hiiskuttu.
Elokuvan kehitystie on ollut vähintäänkin pitkä ja kivinen, sillä projekti liikkui medioiden otsikoissa jo ensimmäisen kerran vuonna 2011. Fassbender liitettiin projektiin julkisuudessa 2012 kesällä.