Livegamers ja Warner Bros. järjestivät yhteistyössä kilpailun, jossa tuli paljastaa pelottavin pelikokemus. Saamamme vastaukset olivat sen verran hyviä, että päätösten tekeminen oli raadille jopa haasteellista.
Tiukan mietinnän jälkeen jatkokierrokselle pääsivät Tim SteelDoctor, MAX VIOLENCE ja smirre, joiden kesken suoritettiin arvonta. F.E.A.R. 3 -kilpailun on voittanut Tim SteelDoctor. Onnittelut voittajalle!
Loppuun vielä jatkokierrokselle päässeiden vastaukset:
Tim SteelDoctor
Hermojeni (mahdollisen) rautaisuuden takia en ole varsinaisesti kohdannut ”pelottavaa” kokemusta, vaikka sellaista olen etsinyt. Mutta lähimmäksi menee edelleen ja ehdottomasti Silent Hill kakkosen ”pako käytävällä”, missä paetaan, ahdistavissa tunnelmissa, Pyramid Headia.
Uteliaisuuden johdosta oli pakko kääntyä katsomaan taaksepäin, ja siellähän se Pyramid Head kiihdytti perässä. Tämä osaltaan lisäsi tunnelmaa. Parasta oli että tilanne ei ollut liian nopea, vaan aikaa jäi myös tunnelmalle. Tämä oli siis se kohta minkä jälkeen muistaakseni heti alkoi cut-scene (olisiko ollut siellä sairaalassa).
Tuosta on jo aika kauan mennyt aikaa kun tuossa pelitilanteessa olen ollut, mutta muistaakseni tilanne meni osapuilleen noin. Ja sanottakoon myös että peleistä (lähinnä Silent Hill 2 ja 4) on irronnut enemmän kauhutunnelmaa kuin yhdestäkään katsomastani elokuvasta.
MAX VIOLENCE
Pelottavin pelikokemus ihmiskunnan historiassa:
Toisin kuin voisi luulla niin pelottavin pelikokemus ei tapahtunut perinteisiä kauhupelejä pelatessa, vaan ihan perus Gears of War sessiossa. Tuttavan pikkuveli, joka oli aivan liian nuori pelaamaan muuta kuin Lego Indiana Jonesia itki, potki ja huusi että haluaa kokeilla Gears of Waria jota juuri pelailin.
Monta kertaa kielsin – ”Oot liian nuori… tää on isojen poikien peli…” yms. Märinä kuitenkin jatkui ja alkoi hermot mennä. ”No, kokeile ny sitte mutta ihan hetken vaan” ja oletin tietysti että känkkä ränkkä loppuu siihen. Jantteri hyppäsi suu messingillä puikkoihin. Sattui kuitenkin sopivasti se kohta pelissä missä välivideon aikana se R-kioskin kokoinen mörökölli ryntää seinästä läpi karjuen mitä lie Öröörörörööröö!!! 5 sekunnin mittainen pelisessio sai hymyn hyytymään ja kikatuksen loppumaan nuorelta mieheltä hyvin nopeasti. Säikähdyksen varsinaiset mittasuhteet kävi ilmi siinä vaiheessa kun kumihanskat kädessä, oksennusta pidätellen, siivottiin ihmis****** uudelta kangaspäällysteiseltä nojatuolilta.
Mikäli aletaan kilpailemaan että kenelle on sattunut se kaikkein pelottavin kokemus niin miettikää kumpi painaa vaakakupissa enemmän:
”Kyllä mä niin pelästyin…” alkuinen tarina, joka on täysin tulkinnan varainen jokaisen oman mielikuvituksen luoma skenaario, kun taas kourallinen ****** on fyysinen todiste säikähtämisen voimakkuudesta, eikä se jätä juurikaan tulkinnan varaa suuntaan eikä toiseen vaan kertoo suoraan että tämän enempää ei voi ihminen pelätä. I rest my case.
smirre
Kyllä se menee 90-luvun alkupuolelle ja ensimmäiseen Alone in the Darkiin, kun pikkupoikana pääsi pelin kimppuun. Silloin ei ollut tietoa, että peli kuuluu niinsanottuun selviytymiskauhugenreen. Alkuintro loi sopivan pelottavan ilmapiirin ja varsinkin intron lopussa näkyvät kourat ikkunassa jätti ikuisen muistikuvan.
Peli alkaa ullakolta (hämäävästi) hyvin rauhalliseen tyyliin. Hetken päästä kuuluu kova räsähdys, ikkuna särkyy ja violetti sudennäköinen hirviö hyppää ikkunasta sisään. Pelin kontrollit oli tehty vajavaisesti ja jo pelkästään se antoi ylimääräisiä tykytyksiä. Hirviön järkytyksestä kun selvisi niin seuraavaksi lattialuukusta nousee horjuva zombie.
Peliä tuli pelattua monen monta kertaa, mutta jokaisella kerralla olin aivan yhtä paniikissa kun yritin saada Edward Carnbya ylipäätään juoksemaan (ei ole helppoa!) kirjahyllyn ja aarrearkun luokse. Grafiikat on nykymittapuulla karkeat, mutta silti vieläkin sitä hermoilee alkukohtauksessa. Pelin alku teki todellisen vaikutuksen, kun sitä lähti jatkamaan peliä kädet hikisinä.
Livegamers kiittää kaikkia osallistujia ja onnittelee voittajaa!