Peliarvostelussa Max:The Curse of Brotherhood

Kirjoittanut: Livegamers

10.01.2014

Pohjoismaalainen veljeyden teema jatkuu. Ei ole kulunut kuin kotva siitä, kun arvosteltavana oli The Tale of Two Brothers, ruotsalaisten näkemys veljeksistä fantasiamaailmassa. Nyt on vuorossa Max: The Curse of Brotherhood, joka on tanskalaisen Press Play -pelitalon versio samasta aiheesta. Peli on tervetullut lisä Xbox Onen toistaiseksi harvalukuiseen pelikirjastoon. Hahmo ja pelikonsepti eivät ole pelitalolla ensimmäistä kertaa käsittelyssä, vaan Max on ehtinyt seikkailla aikaisemmin jo Windows-puhelimissa. Vaikka pelin uumoiltiin ilmestyvän vasta alkuvuodesta 2014, ilmestyi se kauppapaikalle jo joulukuussa. Jos peli tulee kaupan ennen arvioitua ajankohta on kyseessä joko pelitalon esimerkillinen työmoraali tai ”pakottava tarve”, joka ei koskaan ole hyväksi. Ladatessa jännitti, että onkohan nyt haukattu joulumarkkinoista osa bugisella pelillä?
Ja lopputulos oli… Lue arvostelu.