Square Enix teki huimasti voittoa

Kirjoittanut: Livegamers

14.05.2015

Pelikehittäjä ja -julkaisija Square Enix on kertonut taloustiedotteessaan tehneensä erinomaisen tuloksen viime tilikaudella. Konsernin liikevaihto kasvoi vuoden takaiseen verrattuna 8,3 prosenttia. Liikevoittoa Square Enix keräsi 55,8 prosenttia enemmän edellisvuoteen verrattuna 136,8 miljoonaan dollariin. Tulos nousi yhteensä 49 prosenttia 81,7 miljoonaan.
Square Enixin tulevaisuus ei näytä sekään hassummalta. Tulossa on peleistä ainakin Rise of the Tomb Raider Xbox One:lle ja Just Cause 3 uuden sukupolven konsoleille ja PC:lle. Lisäksi länsimaihinkin saapuvista nimikkeistä voidaan mainita esimerkiksi Deus Ex: Mankind Divided.

Square Enixin odotetaan julkistavan uusia tuotteita tai ainakin tuoreita tietoja tulevista peleistä kesäkuussa koittavilla E3-messuilla. Yrityksen tilaisuus messuilla on tiistaina 16. kesäkuuta kello 19 Suomen aikaa. E3-messuja odotellessa voit käydä antamassa toiveita tai palautetta E3-messuketjussa.