Livegamers järjestää Electronic Artsin ja Restaurant & Bar Buzan kanssa 22. helmikuuta kokoontumisen, johon myös käyttäjillä on mahdollisuus tulla viihtymään. Tapaaminen toteutetaan Restaurant & Bar Buzassa Helsingin Jätkäsaaressa, osoitteessa Tyynenmerenkatu 7.
Ovet aukeavat kello 12 ja henkilökunta liittyy joukkoon heti keskinäisen tapaamisen jälkeen. Buzassa on erilaisia pelikoneita vanhasta 8-bittisestä Nintendosta Playstation 4:ään peleineen ja illan tapahtumiin kuuluukin vahvasti pelaaminen ja sosiaalinen kanssakäyminen. Tapahtuma kestää Buzan aukioloajan verran, eli kello 23:een.
Pitkin päivää ihmismäärästä ja mielenkiinnosta riippuen järjestetään pieniä kisoja ja turnauksia, joissa voi esimerkiksi haastaa LG:n staffilaisia ja voittaa pikkupalkintoja. Paikalla on sivuston uusi omistaja Rone sekä monta muuta Livegamersin henkilökuntaan kuuluvaa.
Kolmellekymmenelle ensimmäiselle saapujalle, joka mainitsee Livegamersin ja kertoo käyttäjätunnuksensa paikalle tullessaan, ojennetaan pieni yllätyslahja. Ravintolaan mahtuu noin 200 ihmistä, joten tulkaahan ajoissa ja yritetään täyttää ravintola Livegamersin poppoolla.