Game Developers Conference -organisaatio on julkaissut kolmannen vuosittaisen pelialan tilaa koskevan tutkimuksensa. Tutkimustulokset on kerätty kyselyllä yli 2000:lta pohjois-amerikkalaiselta pelinkehittäjältä.
Tutkimuksen perusteella Playstation 4 ja Xbox One ovat nousussa, digijakelu ja mikromaksut ovat osoittautuneet tuottoisiksi ja kehittäjät ovat hakeutumassa kohti e-urheilua.
Kiinnostus konsoleita kohtaan on lisääntynyt, ja kehittäjistä vähän yli puolet ilmoittaa todennäköisesti julkaisevansa seuraavan pelinsä PC:lle.
Tutkimukseen vastanneista 12 prosenttia ilmoitti työskentelevänsä tällä hetkellä sellaisen pelin parissa, jota voi pitää elektronisen urheilun nimikkeenä. Vastaajista 79 prosenttia pitää e-urheilua ”pitkäaikaisena, kestävänä liiketoimintana”.